Yksi papin tehtävistä on toimia kulttuurin, tapojen ja paikallisten uskontojen asiantuntijana. Pidin joukoille viikonloppuna oppitunnin, kun olin ensin löytänyt itselleni hyvän tietolähteen. Täällä leirissä työskentelee tulkkeja, jotka auttavat joukkoja kommunikoimaan arabian- ja ranskan-kielisten paikallisten kanssa. Yksi heistä, muslimitaustainen Clinton, on kotoisin viereisestä Goz Beïdan kylästä. Istuin hänen kanssaan hetkisen ja otin selvää merkittävimmistä käyttäytymissäännöistä. Blogin lukijoille tarjoillaan nyt sama oppitunti tekstiversiona.

Osa asioista voi tuntua hassuilta – esimerkiksi se, miksi pitää sanoa, että oveen koputtaminen on hyvä tapa. Mutta tämä johtuu vain siitä, että samalla kun opetan jotain meille suomalaisille vieraita tapoja, kumoan myös jotain muualla Afrikassa vallitsevia tapoja, jotka voivat olla osalle tuttuja. Esimerkiksi minulle on kerrottu, kuinka joissain päin Afrikkaa ei koputeta oveen, vaan seistään muutaman metrin päässä ovesta ja lyödään käsiä yhteen. Siksi on ihan hyvä sanoa, jos joku asia kuuluukin tehdä ihan samalla tavalla kuin Suomessa on totuttu.

Tervehtiminen
- Käytä aina oikeaa kättä tervehtimiseen. Samoin, jos annat tai otat jotain vastaan. Käytä ehdottomasti oikeaa kättä silloin, jos olet tilanteessa, jossa syödään sormin. Vasen käsi on epäpuhdas käsi, ja sen käyttäminen on loukkaus.
- Kätteleminen on kohtelias tapa myös Tshadissa. Jos haluat osoittaa erityistä kohteliaisuutta, laita kättä ojentaessasi vasen käsi oikean käden alle kyynärpään kohdalle.
- Goz Beïdan asukkaista käytännössä kaikki puhuvat arabiaa. Hyvä tervehdyssana mihin vuorokauden aikaan tahansa on: ”salam aleikum” tai lyhyemmin pelkkä ”salam”.
- Taloon sisään mentäessä koputtaminen ja vastauksen odottaminen on oikea tapa.

Valokuvaaminen
- Aikuisia voi valokuvata vain, jos lupa on kysytty. Vaikka paikalliset eivät elä niin kansainvälisessä maailmassa kuin suomalaiset, eivät hekään halua kuviaan ympäri maailman, jos esimerkiksi kokevat, etteivät ole kelvollisesti pukeutuneet kuvausta varten.
- Lapset tulevat yleensä mielellään kuviin. Heistä on mukavaa, jos heille näytetään, millainen valokuvasta tuli.
- Paikkoja kuvattaessa on tärkeää, että ihmiset eivät koe, että heidän kotiseutunsa on joku näyttelyalue. Kuvaa salassa tai hyvin vähäeleisesti.

Naisiin suhtautuminen
- Yksin tai toisten naisten kanssa liikkuvaan naiseen voi suhtautua samoin kuin toimitaan kohteliaasti suomalaisia naisia tavattaessa.
- Naista voi puhutella ja häntä voi katsoa, kun hänelle puhutaan – toisin kuin esimerkiksi tiukoissa arabikulttuureissa.
- Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa nainen liikkuu miehen kanssa. Aviomies, isä tai veli muuttaa tilanteen siten, että nainen ei toimi ilman miehen suostumusta. Siksi naiset eivät yleensä tervehdi tai vastaa tervehdykseen miehen kanssa liikkuessaan.
- Jos miehen kanssa liikkuvaa naista haluaa puhutella, on mieheltä kysyttävä lupa. Ylipäätään on tärkeä kohteliaisuussääntö huomioida aina ensisijaisesti mies, jos paikalla on kumpaakin sukupuolta.

Pukeutuminen
- Kulttuuriin soveliasta on liikkua niin, että paita on päällä ja polvet peitettyinä.
- Urheiluun liittyvät erivapaudet ovat kuitenkin ymmärrettäviä.

Ruokailu
- Kaikissa kulttuureissa ruokailu ja ruuan tarjoaminen on suuri kohteliaisuuden ja ystävyyden osoitus. Ruuasta kieltäytyminen on vaikeaa, vaikka terveydellisistä syistä se olisikin perusteltua.
- Jos joudut tilanteeseen, jossa sinulle tarjotaan ruokaa, keskustele tulkin kanssa. Hänellä on todennäköisesti tietoa siitä, mikä ruoka on länsimaiselle vatsalle sopivaa. Toimi sitten harkintasi mukaan.

Muslimin kohtaamisessa huomioitavaa
- Goz Beïdassa on yksi kulttuuri, kaksi uskontoa. Islam ja kristinusko elävät siis rauhaisaa rinnakkaiseloa. Muutama hurskaan muslimin noudattama käyttäytymissääntö on kuitenkin hyvä tiedostaa. (Kaikki muslimit eivät ole ehdottomia, kuten eivät kaikki kristitytkään.)
- Perjantai on muslimin pyhäpäivä. Keskipäivän rukoushetki vastaa merkitykseltään kristittyjen sunnuntaiaamun jumalanpalvelusta. Kristittyjen pyhäpäivästä huolimatta sunnuntai on markkinapäivä Goz Beïdassa.
- Hurskas muslimi ei syö sianlihaa, nauti alkoholia tai polta tupakkaa. Tupakan tarjoaminen on monin paikoin hyvä tapa jään murtamiseksi, mutta hurskaalle muslimille se ei ole hyvä vaihtoehto.
- Ramadan-kuukauden aikana hurskas muslimi ei syö tai juo mitään päivänvalon aikaan. Näkyvä ruokailu tai juominen voi suotta kiristää nälkäisten ihmisten tunteita. (Tänä vuonna ramadan alkaa elokuussa)

Lahjat
- Älä anna ohikulkumatkoilla minkäänlaisia lahjoja kylien asukkaille. Älä heitä edes puolityhjää vesipulloa auton vieressä juokseville lapsille. Lahjat voivat aiheuttaa kateutta ja riitoja, ja koitua sillä tavoin jopa vahingoksi lahjan saajalle. Ne myös opettavat väärää YK-joukkoihin suhtautumista.
- Goz Beïdan asukkaat eivät elä nälässä ja janossa, joten avustustehtävät on parempi jättää pakolaisleireissä työskenteleville avustusjärjestöille.
- Jos työsi puolesta olet tilanteessa, jolloin lahjan antaminen on perusteltua, on hyvä nyrkkisääntö antaa sen suuruinen lahja, että lahjan saajan on mahdollista antaa samanarvoinen vastalahja.

YK-joukkojen imago
- Goz Beïdan asukkaat ovat tyytyväisiä, kun YK-joukot ovat lähettyvillä. He kokevat elämänsä turvalliseksi ja nukkuvat yönsä rauhassa.
- Vakavasti tehtäväänsä hoitava sotilas on uljas näky suomalaisessa ympäristössä, mutta Afrikassa hän on vastakohta paljon hymyileville paikallisille. Vaikka hymyilet, olet edelleen parhaiten varusteltu ja luotettu sotilas, mutta samalla myös ystävällinen vieras.
- Muista aina nöyrä ja kohtelias käyttäytyminen. On turha odottaa avointa suhtautumista paikallisilta, jos menee heidän omille alueilleen kuin paikan omistaja.
- Afrikkalaisessa kulttuurissa ihminen on tärkeä, eivät asiat.
- Koska sinä olet yksi hyvistä jätkistä, voit myös näyttää siltä.