Tänään uudet miehet saapuivat leiriin. Vanhat konkarit voisivat puhua vaikka lumisateesta, kun kerralla tulee niin paljon hiutaleita. Minun tapauksessani se olisi kuitenkin aavistuksen naurettavaa. Olenhan ollut täällä vasta kaksi viikkoa. Mutta silti oli vekkulia huomata, miten hyvin siinäkin ajassa on ehtinyt kotiutua. Eihän siitä ole kuin muutama päivä, kun itse katseli pää pyörien ympärilleen ja hämmästeli uusia maisemia. Nyt voin jo olla opastamassa muita talon tavoille. Eikä varmaan mene kahta viikkoakaan, kun tämä meidän rotaatio on kokonaisuudessaan kotiutunut niin, että tuskin muistaa tämän päivän ihmettelyjä.

Tuore rotaatio sai varsin viileän tervetulotoivotuksen, kun Afrikan luonto päätti tarjota jotakuinkin suomalaisen kesäpäivän. Aurinko ei pilkistänyt pilven raosta missään vaiheessa. Välillä teki mieli jopa vetää pitkähihaista paitaa päälle. Mutta en usko, että lämpötila silti oli missään vaiheessa kovin alhaalla. Kaikki vain on niin suhteellista. Tottumiskysymys. Kun muistelen, miten hiki virtasi omaa körmyä sisustaessani ja tavaroita järjestellessäni, niin ei varmasti yhtään haitannut, että oli hieman viileämpää. Ja olihan se itsellekin mukavaa touhuta, kun helle ei paahtanut. Muuttoa kun piti itsekin touhuta. Väliaikaismajoituksesta siirryimme toiseen väliaikaismajoitukseen odotellessamme tietoa siitä, mihin lopulta sijoitumme. Itse ajattelin viedä telttasänkyni tilapäisesti toimistooni enkä tarjottuun irlantilaisten telttaan. Toimistossa tuntuisi olevan parempi ilmastointi.

Vaikka olenkin peruspositiivinen blogissani ja jopa täällä paikanpäällä, niin pakko on välillä itseään muistuttaa siitä, että ollaan poikkeusolosuhteissa. Asiat ovat erittäin hyvin, mutta toki aina jotain säätämistä on - esimerkiksi, kun suomalaisten telttoihin isketään tuplamäärä ihmisiä väliaikaisesti. Ja vaikka täällä nettikin toimii aika usein, niin nytkin kirjoittelen ison teltan aulassa pakkauslaatikoiden päällä ja manaan, kun 5 minuutin hommaan menee puoli tuntia. Yhteydet pätkivät ja yhtä sivua pitää yrittää ladata toisinaan jopa 10 kertaa, eikä sittenkään onnistu.

No, huomenna käydään sitten asiaan. Etujoukkomme on tutustunut omiin tehtäviinsä tämän parin viikon jakson. Tietoiskujen muodossa viemme kokemusta vakaalla rintaäänellä eteenpäin ja parhaamme mukaan nopeutamme kotiutumista ja tilanteen tasalle pääsemistä. Minunkin on tarkoitus esitellä kirkollinen työ, ja ennen kaikkea itseni. Persoonallahan tätä työtä tehdään, ja toivon, että voisin tulla niin tutuksi miehille, että jokainen heistä uskaltaa tarvittaessa tulla juttelemaan ja jakamaan ajatuksiaan.

Miesten mukana leiriin pitäisi olla saapunut papille tarkoitettu työkalupakki. Odottelen kirjallisuutta, liturgista kalustoa ja kitaraa. Vielä en ole niistä nähnyt vilaustakaan, mutta vihjeitä olen saanut, että saattaisivat jo jossain lähimaastossa olla. Pitää varmaan lähteä etsimään.