”...tahdoin nähdä, mitä muualla päin on”, lauloi Rehupiikles taannoin. Minä lähdin myös reissuun tästä uudesta kodista käsin. Aika pian tänne tulomme jälkeen olin muutaman päivän ajan tutustumassa siihen työhön, jota pääosa joukostamme tekee ja johon minäkin pappina varmasti usein liityn. Partiointi on hommaa, jossa miehiin tutustuu vielä paremmin kuin leirissä eläessä. Ja ylipäätäänkin papin kuuluu olla siellä, missä seurakunta liikkuu.

Kuten sanottua, minä en voi kirjoittaa operatiivisista asioista. Niistä tiedotetaan virallisia reittejä pitkin. Oikeassa sivupalkissa on linkkilista, josta löytyy kohta ”uutisia rauhanturvajoukoista”. Sen takaa löytyy virallisia komentajan hyväksymiä tiedotteita myös operatiivisesta toiminnasta. Itse olen ollut mukana kahdessa tapahtumassa, josta tällaiset tiedotteet on kirjoitettu. Ensimmäinen löytyy tästä linkistä. Siinä kerrotaan aika kattavasti myös siitä, miksi ylipäätään olemme täällä ja mitä teemme.

Kyseinen kirjoitus antaa todella vauhdikkaan ja maskuliinisen kuvan rauhanturvatyöstä. Lisää kertoimia saadaan, jos mainitaan, että yksi suomalainen sai samaisessa reissussa skorpionin piston. Vaarattoman kyllä, mutta ilkeästi se taisi kirpaista. Silti kaikista näistä kokemuksista huolimatta hieman hymyilytti, kun istuin telakuorma-auton kyydissä, ja kaiuttimista soi hitti, jossa heleä naisääni lauloi reissuun lähteneelle sulhaselleen: ”Rauhanturva on sun työ. Tykit tulta viereen lyö.” Minulle vaarallisin tilanne taisi tulla, kun sellainen hassu tesco-vessan istuin kippasi nurin kesken toimituksen. Totta toki toinen puoli. Jos emme olisi täällä, tilanne voisi olla laulun kuvauksen kaltainen.

Partio oli mielenkiintoinen ja koin monta uutta asiaa. Koska en ole käynyt ”oikeaa armeijaa” vaan ilmavoimat, en ole koskaan ollut telakuorma-auton (teka) kyydissä. Hauska vekotin. Kelluukin vedessä. Ja sitä jopa yritettiin yhdessä syvässä vadissa, mutta vettä ei ollut tarpeeksi. Maalla kulkiessaan teka heiluu ihan kiitettävästi, jos alusta on vähänkään epätasainen. Usean tunnin istumisen jälkeen alkoi ramaista, mutta jos meinasi nukahtaa, iski päänsä kopin seiniin. Heilumisen lisäksi kuumuus oli aika hurja. Ilmastointi ei ole keskiluokan henkilöautojen tasoa, joten hiki virtasi.


Tällainen oli minun kulkuvälineeni. Tämän reissun taitoin etuvaunun takapenkillä, jotta tutustumisreissussa pääsin näkemäänkin jotain.


Ja tältä näyttää hikinen matkamies. Rintataskun lippa kertoo, minkä värinen takin pitäisi olla kuivana.

Pari muuta uutta tuttavuutta olivat Combo-muona ja Tesco-vessa. Armeijan käyneenä pitäisi kai jo hävetä, ettei koskaan ole syönyt oikeaa taistelumuonaa. Mutta kun ei ole tilaisuus tarjoutunut. Nyt tarjoutui. Ja ihan piti yllättyä, miten hyvää voi ydinsodan kestävästi pakattu ja paruusiaan asti säilyvä murkina olla. Ravintoarvokin on kohdallaan. Ei meinaan tule heti nälkä sen satsin jälkeen.

Tesco-vessa oli puolestaan erittäin näppärä keksintö. Pieneen kuljetustilaan sopiva systeemi, jossa tuotteet pakataan koiran ulkoiluttajalle tuttuihin pusseihin jatkokäsittelyä varten. Erinomaisen näppärää. Pistänpä ihan kuvan ihailtavaksi.


Juu, juu. Tiedän, että kukaan muu kuin minä ei keksi laittaa vessan kuvaa blogiin. Mutta nyt ymmärrätte, miten sellaisen saa kaatumaan.

Ehkä näyttävin uusi tuttavuus oli kuitenkin hiekkamyrsky. Ilta oli pimentynyt ja olin päättämässä vartiovuoroani. Sanoin seuraavalle kaverille, että hänen vuoronsa alkaa nyt. Kävelin samalla tekan ympäri, ja kun olin menossa keulan kohdalla, kummaltakin puolelta puhalsi hiekkamyrsky yhtenä seinänä ohi. Koska oli pimeää, sitä ei osannut ennakoida. Tai no kyllähän koko illan oli salamoinut, mutta niin oli tehnyt edellisenä iltanakin. Taivas välähtelee aivan tauotta, mutta mitään ei kuulu, ennen kuin myrsky on aivan päällä. Se on upea luonnonilmiö.

Konkarit sanoivat, että niin nopeaa myrskyn nousemista he eivät vielä olleet nähneet. Vaikka olin tekan takana suojassa, oli silmät ja suu pidettävä kiinni, jos ei halunnut hiekkapuhallettuja hampaita. Sellainen arabi-tyylinen huivi on erittäin kätevä väline noissa olosuhteissa. Miehille oli huivin lisäksi jaettu myös laskettelulasien näköiset suojalasit, joiden kanssa elämä oli myrskyssä helpompaa.

Minua onnisti, kun en ollut viritellyt mitään majoitustavaroitani pihalle. Edellisen illan voimakkaampi tuuli enteili sadetta, joten en tänäkään iltana viitsinyt laittaa majoitustani kuntoon ennen kuin olin katsonut, mitä tuleman pitää. Täällä myrsky ja sade ovat kuulemma tulleet aina hämärän aikaan alkuyöstä. Niinpä omat tavarani eivät lähteneet lentelemään. Kipaisin vain autoon suojaan.

Kun myrskyä katseli lasin läpi, se kyllä muistutti aivan Jurassic Park –elokuvan myrskykohtauksia, joissa pienten sähkövalojen loisteessa näkyy tuulen riepottelemaa kangasta ja piiskaavaa sadetta, tuulen voimasta taipuvia puita ja siellä seassa ihmisiä luonnon voimia vastaan tappelemassa. En itse ajatellut tieten tahtoen ottaa kokemusta hiekkamyrskyssä heilumisesta, kun luultavasti sellaisia vielä tarjoutuu. Oli jo niin limainen olo muutenkin parin päivän hikoilusta ilman peseytymistä, että päätin säästää kokemuksen myöhempään. Sen sijaan tekalla ajelimme ja etsimme parhaimmillaan muutaman sadan metrin päähän lentäneitä telttamaisia hyttyssuojia.

Keskelle myrskyä ja sadetta ei ollut mielekästä aloittaa tavaroiden pystytystä, kun ne eivät siellä kerran valmiiksi jo olleet. Niinpä etsin nukkumapaikkani telakuorma-auton sisältä. Hikinen ja epätasainen, mutta ilmastoltaan vakaampi nukkumapaikka.

Paljon muutakin mieleenpainuvaa reissussa tapahtui, mutta tällä erää vain linkki toiseen meidän joukostamme kirjoitettuun juttuun. Mitaliparaatin tunnelmat olivat huomattavasti myrskyä juhlavammat. Pääsin itsekin kättelemään senegalilaista kenraalia.