Irlantilainen pappi totesi minulle muutama päivä sitten: ”Elämäni oli niin helppoa ennen kuin sinä tulit tänne.” Saarivaltioiden asukkailla on outo huumorintaju, niin kuin kaikki brittiohjelmia seuranneet tietävät. Niinpä Seamus saa kuulla joukoiltaan vaikka minkälaista naljailua. Yksi heidän suosikkiaiheistaan on vertailla minua ja omaa pappiaan. Ja kaikessa he ovat ottaneet linjan, että se, mitä minä teen, on parempi juttu. ”Suomalaisten pappi kantaa asetta”. ”Tiedätkös, että luterilainen pappi on mukana pitkän matkan partioissa?” ”Miksi luterilaisten pappi järjestää ranskan ja arabian tunteja, mutta et sinä?” Ja kaiken huippuna jopa heidän joukko-osastonsa aamubriefissä oli käsitelty aihetta, kuinka suomalaisten pappi siunasi ensimmäiseen partioon lähtevät rauhanturvaajat.

Ennen viime sunnuntain jumalanpalvelusta tapasimme Seamuksen kanssa, kun hän neuvoi heidän jumalanpalveluspaikkansa niksejä. Eräs irlantilainen upseeri tuli siihen ja totesi, että hän tulee suomalaisten messuun, kun siellä on parempi puhuja. Minä muistutin, että jumalanpalvelus on suomeksi. ”Ei vaikuta asiaan”, oli vastaus. Viimeisen naulan Seamuksen arkkuun iskee koko leirin komentaja, joka on ainoa irlantilainen, joka ei ole katolilainen. Kun Seamus ensimmäistä kertaa esitteli minut komentajalle, tämä kysyi, puhunko saksaa - jota Seamus ei puhu. Sanoin, että hieman, jolloin hän sanoi: ”Er ist Teufel” (”hän on paholainen”). Sen jälkeenkin hän on usein kehottanut minua pysymään erossa katolilaisen papin vaikutuspiiristä. Lisäksi irlantilaisten joukotkin kyselevät säännöllisin väliajoin, kumpi meistä on niskan päällä käännytysprojektissa.

Onneksi tämä kaikki on pilke silmäkulmassa tehtyä ja menee oudon irlantilaisen huumorintajun piikkiin. Joku sanoikin, että irlantilaisten outoa murretta voi oppia ymmärtämään joskus, mutta huumoria ei koskaan. Seamus ei näytä olevan yhtään pahoillaan tuosta aika rajustakin leikinlaskusta. Välillämme ei siis oikeasti ole mitään kilpailua, vaikka joukot yrittävät sellaista saada aikaan. Ylimpiä ystäviä ollaan, ja jo kuukauden tuntemisen jälkeen näyttää pahasti siltä, että yhteydenpito ei lopu komennuksen loppuessa. Olemme jo suunnitelleet, kuinka kumpikin voi tutustua helposti itselle ennestään vieraaseen maahan, kun Ryan Air tekee halpoja lentoja Tampereen ja Dublinin välillä.

Kutsuin Seamuksen saunomaan viime sunnuntaina. Kerroin, että suomalainen sananlasku sanoo: ”Jos sauna, viina ja terva eivät auta, tauti on kuolemaksi.” Koska meillä on alkoholiton leiri eikä tervaakaan ole, pitää tyytyä saunaan. Ja seuraavana aamuna hänen kipeä selkänsä olikin kunnossa. Kaikki muukin kanssakäymisemme on erittäin sujuvaa. Eilen aamulla istuin Seamuksen kanssa tovin keskustelemassa teologisista kiemuroista, katolisen ja luterilaisen perinteen eroista sekä maailman menosta ylipäätään. On hienoa, kun voi jutella aivan avoimesti kaikesta ja esittää jopa mielessä olevia isoja kysymyksiä. Ilmoitin samalla, että aion vielä myöhemmin selvitellä hänen kanssaan Marian ja pyhimysten merkitystä sekä paavin asemaa. Onhan niistä kuultu vaikka mitä aikaisemmin luterilaisissa piireissä, mutta on kiva kuulla, miten katolisen kirkon pappi itse asiat näkee.

Erot katolisen ja luterilaisen kirkon välillä voivat teoriassa olla suuria joissakin yksittäisissä kysymyksissä, mutta käytännön tasolla elämä on hyvin samanlaista. Toki muutamia eroja olen jo huomannut. Ehtoolliseen suhtaudutaan aavistuksen eri tavalla. Mukana on ajatus siitä, että ehtoollisessa ihmiset uhraavat jotain Jumalalle, eikä pelkästään se, että Jumala antaa lahjan ihmisille. Myös liturgia on heillä korostuneemmassa asemassa. Luterilaista kirkkoa onkin sanottu ”Sanan kirkoksi”, ja kyllähän meillä Raamatun lukeminen ja saarnaaminen on tärkeää. Itse asiassa oli aika huvittavaa, kun Seamukselle kävi ilmi, että minulla on oma Raamattu matkassa. Hän totesi, että olenpas minä pyhä pappi. Hänellä Raamatun tekstit ovat sellaisessa jumalanpalvelusten kirjassa aina kullekin päivälle valittuina. Mutta käsitin, että hänellä ei ole kokonaista Raamattua mukanaan - ainakaan henkilökohtaisesti.

Ennakkoluuloja ja käsityksiä on ihmisillä hurjat määrät. Viime perjantaina pidetyssä kansainvälisessä illassa juttelin yhden ruotsalaisen poliisin kanssa. Puhe kääntyi uskontoon sekä katolisen ja luterilaisen perinteen eroihin. Hän mietiskeli, että eivätkös katolilaiset keskity enemmän Jeesukseen. Mistähän idea on syntynyt, kun ainakin luterilaisessa kirkossa asia nähdään juuri päinvastoin. Katolinen Mariaan suhtautuminen on sen sijaan minulle vierasta. Kummassakin katolisessa messussa, jossa olen täällä ollut, on laulettu Mariaa rukoileva virsi.

Pappeja saan tuttavapiiriini tulevaisuudessa lisää. Varasimme lennon ensi viikolle Abecheen. Seamus pitää säännöllisesti tilaisuuksia siellä oleville irlantilaisille. Ja myös suomalaisia on paikalla, joita minä voin käydä tapaamassa. Tutustun samalla reissulla myös norjalaisten sotilaspastoriin, joka on protestantti. Veikkaisin, että se Norjan tapauksessa tarkoittaa luterilaista pastoria. Mutta sitten näkee. Sekä papin että Abechen. Ja elämäni ensimmäisen helikopterilennon.