"Kulttuurishokki syntyy vieraan kulttuurin kohtaamisesta sekä vanhan kulttuurin menettämisestä. Siihen liittyvät tuntemukset ovat sekä psyykkisiä että fyysisiä, ja niiden voimakkuus riippuu omasta henkisestä kapasiteetistä, oman ja kohdattavan kulttuurin erilaisuudesta sekä aiemmista kokemuksista. Tärkeintä on tunnistaa ilmiö ja muistaa, ettei kulttuurishokkia voi välttää ja että sen oireet ovat aina yksilöllisiä. Prosessina kulttuurishokki voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen: kuherruskuukauteen, shokkivaiheeseen, sopeutumiseen ja lopulta paluushokkiin."

Parin päivän reissu aavistuksen erilaisiin olosuhteisiin ja kirjoitus koti-ikävästä saavat sopivasti jatkoa kulttuurishokin mietiskelystä. Tähän mennessä en ole vielä pahasti joutunut luopumaan teoriastani, että neljän kuukauden reissu on sen verran lyhyt ja intensiivinen, että kulttuurishokkia ei täysipainoisesti ehdi kokea. Mutta kun katselen kuvauksia kulttuurishokista, niin jotain piirteitä ja vivahteita sieltä voisin itsestänikin tunnistaa. Kirjoituksen lainaukset ovat suoraan näiltä nettisivuilta.

1. Kuherruskuukausi
"Saapuessasi uuteen maahan ja kulttuuriin olet innostunut näkemään ja kokemaan kaikkea ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Uusi kulttuuri tuntuu jännittävältä, mielenkiintoiselta ja hienolta – aurinkokin tuntuu aina paistavan."

Hymyilyttää, kun huomaan juuri edellisessä kirjoituksessani todenneeni näitä juttuja. Lomamatkalainen ei todellakaan ehdi kokea kulttuurishokkia sanan varsinaisessa merkityksessä. Viikon reissussa kaikki on uutta ja mihinkään ei ehdi rutinoitumaan. Minä en ole ehtinyt rutinoitumaan vieläkään, kun yritän käynnistellä tätä papin ja welfare-upseerin hommaa. Alkuaikoina aurinko paistoi kirjaimellisestikin koko ajan. Nyt sadepilviä on ilmaantunut, mutta vain sään puolesta.

2. Shokkivaihe
"Jossain vaiheessa pienet asiat alkavat kuitenkin ärsyttää ja mielessä pyörii monenlaisia kysymyksiä. Väsymys, masennus ja koti-ikävä valtaavat mielen ja saatat tuntea itsesi tavallista väsyneemmäksi etkä jaksa innostua uusista asioista. Tässä vaiheessa aktiivisuus auttaa. Yritä löytää alkuaikojen innostus ja opiskele ahkerasti maan kieltä ja kulttuuria."

Koti-ikävästä olen saanut vasta yhden välähdyksen. Masennusta ei ole ollut. Mitä nyt vähän hajotti alkuaikoina, kun maha reistasi muutaman päivän ajan. Todella pikkujuttu sekin. Väsymystä on tullut lähinnä vain siitä, että on valvonut myöhään ja noussut aikaisin. Kun säästäisi osan jutuista seuraavaan päivään, välttäisi tämänkin oireen. Mutta se nyt on tuttua jo kotisuomesta. Ei uutta Afrikankaan auringon alla. Tarkimmin minuun taitaa osua tuo kuvaus joistain ärsyttävistä pikkuasioista. Jos jäisin tänne asumaan, ärsyyntyisin monista asioista, joita leirielämän vuoksi ei voida tehdä yhtä sujuvasti kuin kotona yksin asuessa. Hikoiluttaa, vettä ei saa lotrata, pyykinpesu ei ole aina sujuvaa, vessaan on pitkä matka jne.

Minulta kyseltiin, miten jaksaa, kun uutuudenviehätys alkaa muuttua rutiiniksi. Tavallaan rutiineja ei vieläkään ole. Päivittäin vastaan tulevat työtehtävät ovat esimerkiksi jääkärijoukkueelle ennestään tuttuja. Aikataulut, työparit ja tilanteet vain vaihtelevat säännöllisen epäsäännöllisesti, ettei mielestäni voida puhua rutiineista siinä mielessä kuin säännöllistä päivärytmiä elävien työntekijöiden kohdalla. Itsensä aktivointi on kuitenkin yksi avaintekijä mielen virkeydessä. Runsaatkaan vapaa-ajan aktiviteetit eivät auta, jos niihin ei ota osaa. Itse olen nauttinut ihan vain olemisesta, kun siihen on ollut aikaa. Toisaalta voisin yrittää aktivoitua urheilun suhteen. Sekin olisi tarpeen enemmän fyysisen kunnon kuin mielen virkeyden vuoksi.

3. Sopeutuminen
"Vähitellen opit miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja vielä tärkeämpää, miksi niin toimitaan. Sopeutumisprosessin tuloksena on, että olosi alkaa tuntua kotoisalta uudessa kulttuurissa ja kohtaat yhä vähemmän kommunikaatio-ongelmia. Vaikka eteesi tulee toisinaan outoja ja erilaisia tilanteita, nämä eivät enää aiheuta niin paljon kulttuurista stressiä kuin alkuaikoina. On aika nauttia elämästä!"

Vaiheiden jako on tietenkin teoreettinen, enkä usko, että ne esiintyisivät useinkaan täysin puhtaina muotoina. Eritoten nyt kun pitää yrittää elää kaikki vaiheet neljässä kuukaudessa, niin ei ehdi käyttää jokaisen nautiskeluun aikaa kovin pitkästi. Minulta taisi tuo kakkosvaihe jäädä aika lyhyeksi. Tunnen itseni aika sopeutuneeksi täällä olemiseen.

Toisaalta en tiedä, voiko neljässä kuukaudessa todellisuudessa sopeutua. Tiedän, että jotkut pikkuasiat ärsyttäisivät, jos pitäisi elää täällä loppu elämänsä. Nopean reissun takia ei missään vaiheessa tarvitsekaan sopeutua. Huonosti toimivat yksityiskohdat sietää sopeutumatta, koska tietää, että Suomeen palataan pian. Nyt sopeutuminen on oikeastaan siitä nauttimista, että tämän jälkeen arvostaa kotimaan hyviä puolia entistä enemmän.

4. Paluushokki
"Paluushokki kotimaahan palattuasi voi olla rajumpi kuin vieraassa maassa koettu kulttuurishokki. Uudelleensopeutuminen entiseen elämään saattaa tuntua hankalalta, sillä ulkomailla ollessasi olet kerännyt paljon uusia kokemuksia ja ehkä myös muuttunut itse. Oman paikan löytäminen vanhassa ympäristössä vie oman aikansa. Paluuseen kannattaakin valmistautua miettimällä, mikä edessä odottaa."

Tämä lienee rauhanturvaajien suurin ongelma varsinkin pitkillä komennuksilla. Joidenkin sydän jää reissuun eikä kotiudu kovin helposti. Minun hommaani olisi yrittää valmentaa väkeä paluutakin ajatellen. Itsellänihän ei paluusta ole kokemusta, mutta täällä on taistelijoita, joilla on jo useita reissuja takana, ja joiden kanssa olen jutellutkin kotiutumisen shokista. Kotona tuttu arki on pyörinyt omaa rataansa, eikä kotiväellä ole samoja elämyksiä ja kokemuksia. Helposti voi tulla tuntu, että aika on pysähtynyt paikalleen Suomessa, kun itse on mennyt eteenpäin. Valosta ja lämmöstä siirtyminen kylmään ja pimeään voi ainakin vuodenaikaihmisille saada aikaan jonkinlaista ahdistusta. Yhteishenki sekä armeijan aikataulutettu ja ohjeistettu helppo elämä jäävät taakse. Siviilielämän monimuotoisuus sekä stressi iskevät vastaan. On mahdollista, että kotiutuminen on joissain tapauksissa työlästä. Puolisot tai elämänkumppanit saattavat kokea, että takaisin tuli ihan eri ihminen kuin se reissuun lähtenyt oli. Tässä suhteessa neljäkin kuukautta saattaa olla riittävän pitkä aika. Paluusopeutumiseen on syytä varautua.