Tänään on ollut erityisen hyvä mieli. Viime päivinä olen saanut monta kokemusta siitä, että olen tullut sinuiksi porukan kanssa. Papin kanssa tullaan juttelemaan niitä näitä. Huulen heitto onnistuu puolin ja toisin. Lentokentän raviradallakin vartiovuorossa olevat suomalaiset tekivät aaltoja, kun laahustin takapuoli maata viistäen ohi juoksijoita suojaavista ryhmistä. Sain samalla hyvän syyn pitää taukoja käymällä heidän juttusillaan. Enkä silti näyttänyt laiskalta juoksijalta.

Muutama päivä sitten Seamus kertoi innoissaan minulle kivan pikkutapahtuman. Hän oli tullut lentokenttälenkkeilyltä, jolla minäkin olin. Emme juosseet samassa porukassa, vaan kohtasimme pari kertaa vastakkaisiin suuntiin kipittäessämme. Seamus oli aloittanut aikaisemmin ja myös lopetti ennen minua. Portilla hän tapasi suomalaiset vartiomiehet, jotka siis tiesivät minun olevan vielä juoksuradalla. Nämä tiedustelivat: ”Missäs se meidän pappi on?” Seamus iloitsi minun puolestani upeasta sanamuodosta. Meidän pappi. Olivatpa porukat mitä mieltä tahansa hengellisistä asioista, niin parempaa palautetta tuskin voisi saada. Jos väki kokee, että olen heidän pappinsa, niin asiat ovat juuri niin kuin niiden pitää olla. Seamuksen kanssa kun tästä juttelimme, hän kertoi kahdesta irlantilaiskylästä, joiden välillä oli vaikka mitä kilpailuja. Yhdessä vaiheessa kylien papit kilpailivat keskenään, ja kyläläiset valmensivat ja kannustivat omiaan. Joku oli todennut oman kylän papista, että hän on täysi idiootti, mutta hän on meidän idioottimme.

Tänään vietetty messu oli levollisen viihtyisä tilanne. Muutaman kerta on tarvittu, että seurakunta ja pappi ovat tutustuneet toisiinsa. Tänään todella viihdyin tämän erikoisen lauman paimenena, niin messussa kuin sen ulkopuolella. Tavallisen seurakuntapastorin näkökulmasta on tavatonta, kun ehtoollisjonossa vastaan kävelee äijiä, joita ei mielellään haluaisi pimeällä kujalla kohdata. Ei mitään perinteistä jumalanpalveluskansaa, eikä edes seurakuntien miesten iltojen osallistujiakaan.

On ollut kasvattavaa löytää tapoja kohdata suomalaisia miehiä. Seurakunnissa keski-ikäisten miesten osuus on häviävän pieni. Onko kirkon touhu luonteeltaan jotenkin ”naisten hommia”, vai mikä siihen on syynä? Jos Raamatun sanoma Kristuksesta on tarkoitettu ihan jokaiselle, niin tuskin Luojakaan on tarkoituksella tehnyt miestä jotenkin naisia, lapsia ja vanhuksia huonommin sanaa kuulevaksi. Olivathan ensimmäiset kristinuskon sanansaattajat juuri keski-ikäisiä duunareita. Ja itse Jeesuskin kolmikymppinen raksaäijä. Ei siis pitäisi olla ainakaan sanoman vika, jos se ei tunnu sopivalta. Sen välitystapaan on vain kiinnitettävä huomiota.

Ihan hyvä, että papin virkapuku on täällä ihan samanlainen maastopuku kuin muillakin. Pieni havuilla verhottu risti vain erottaa työtehtävän laadun. Papin ei paljon auta näytellä. Näiden taistelijoiden keskellä tekisi mieli olla oikein kunnon äijä äijien joukossa. Naurettavaltahan se kuulostaisi, jos minä yrittäisin olla joukon kovin taistelija. Ja toisaalta ihan turha tässä on yrittää heittäytyä mukana huokailijaksikaan. Pitää olla sitä, mitä itse on. Usein sielunhoidollisinta on olla vaan. Miesten kanssa puuhastellaan, ja luottamus syntyy aikanaan, jos syntyy. Pastorille tämän hyväksyminen on joskus vaikeaa. Onhan sitä tottunut tekemään työtään lähinnä puhumalla. Jos haluaisi seurakuntiin enemmän miehiä, pitäisi varmaan oppia jotain tällaista siviilissäkin.

Tämän päivän messusta sain vierailijoiltamme iloisia terveisiä. Pari henkilöä kiitteli, että oli ollut mukava olla. Myös Jaakko Löytyn ”Kahden maan kansalainen” oli jäänyt jollekulle päähän soimaan. Sitäkin ihmeteltiin, että tunnenko todella kaikki miehet nimeltä. Olen näet ottanut täällä käytännöksi metodin, jota eräs opettajani käytti nuoriso-ohjaajan opintojeni aikana. Ehtoollista jakaessani annan leivän nimeltä mainiten: ”Kristuksen ruumis, Antero, sinun puolestasi annettu.” Muutaman kerran on tullut noloja sössimisiä, mutta niiden kavereiden nimet ovatkin nyt erityisen hyvin muistissa.


Messi toimii kirkkosalina. Pommisuojien vieressä taisteluvaunurivistö takanaan kirkko on todella keskellä seurakuntaa.