Tänään ruokapöydässä kävimme muutaman palvelustoverini kanssa hyvää keskustelua siitä, onko pappi tarpeellinen henkilö rauhanturvatehtävissä. Reilu viikko sitten samaa asiaa kyseltiin myös tässä blogissa. Kysymykseen voi tarkemmin tutustua tämän linkin kommenttiosuudessa.

Olen viime päivinä kirjoittanut sotilaspastorin tehtävänkuvausta ja kirkollisen työn osuutta tulevaan rauhanturvaajan oppaaseen. Aiheeseen liittyvät ajatukset ovat sopivasti pinnalla, joten hahmottelen niitä myös tänne. Pilkon sotilaspastorin työnkuvan erilaisiin palasiin ja kommentoin jokaista erikseen. Ensin on kuitenkin todettava, että kaikki sanomani asiat ovat kovin suhteellisia. Eri palasten merkitys muuttuu paljonkin riippuen pastorin persoonasta ja vahvuuksista sekä operaation toimintaympäristöstä ja sen tarpeista. Siksipä kirjoitan omasta näkökulmastani ja pitkälti tämän operaation kokemuksiin nojaten. Toisaalta myös lukijan näkökulma vaikuttaa vahvasti sanomieni asioiden sisältöön. Elämäntilanne, vakaumus ja kokemukset papeista muokkaavat merkittävästi ennakkokäsitystä papin persoonasta, ammattitaidosta ja ”käytettävyydestä”. Niin ja anteeksi hyvät lukijat, tästä tulee julman pitkä, vaikka kuinka yritän tiivistää…

Uskontojen ammattilainen
Vain Pohjoismaissa voidaan saada lähes yksimielinen äänestystulos kysymykseen: ”Onko uskonto yksityisasia?” Muualla maailmassa näin ei ole – eikä varsinkaan niillä alueilla, joilla suomalaiset rauhanturvaajat työskentelevät. Uskonto näyttelee usein aktiivisesti tai passiivisesti suurta roolia kriisin osapuolten toiminnassa. Pappi on koulutuksensa puolesta uskontojen ammattilainen. Hänellä kuuluu olla kapasiteettia kohdata eri tavalla uskovia. Papilla kuuluu myös olla perustiedot eri uskonnoista ja väylät hankkia lisää ajantasaista tietoa. Paikallisten uskonnollisten johtajien kohtaamisessa pappi voi olla erityisen arvokas henkilö. Syvästi uskonnollisessa ympäristössä uskonnollinen auktoriteetti – jollaiseksi pappi mielletään – on uskottava keskustelukumppani, vaikka hän edustaisi eri uskontoa. Pappi on myös oikea henkilö kouluttamaan toimialueella omia joukkoja paikallisten kulttuurien ja uskontojen kohtaamiseen. Itse olen tosin pitänyt vasta yhden kunnollisen oppitunnin ja antanut lisäksi ohjeita juuri alkaneen ramadanin viettämiseen.

Komentajan neuvonantaja
En viitsinyt tehdä väliotsikosta mammuttimaista. Tarkoitan, että pappi on ”komentajan neuvonantaja joukkojen henkistä tilaa ja alueen uskonnollisia kysymyksiä koskevissa asioissa”. Jälkimmäinen pointti tuli yllä jo selitettyä, mutta neuvonantajan tai tiedonvälittäjän rooli on tärkeä myös omien joukkojen keskellä. Papin kuuluu olla omien joukkojensa keskellä toverina ja ”sielunhoitajana”, jolloin hän on selvillä rauhanturvaajien kesken vallitsevasta ilmapiiristä. Kun esimies antaa käskyn alaiselle, sotilaan ei kuulu avautua ja kertoa, että ahdistaa. Armeijassa tehdään, kun käsketään. Myöskään ryhmänjohtajat ja joukkueenjohtajat eivät ole asemassa, jossa he voisivat valittaa omille esimiehilleen annetuista käskyistä. Kaikki palaute ei voi kulkea samaa väylää pitkin takaisin, jota käsky saapui. Papilla puolestaan on virkansa vuoksi velvollisuus raportoida joukkojen ilmapiiristä suoraan komentajalle asti. Pappi kuuluu Suomen armeijassa upseeristoon, mutta hänen tehtävänsä on olla helposti lähestyttävä. Pastorille avautuminen on hoitavampaakin, kun valituksen saa kohdistaa isonappisten upseerien kokouksissa istuvalle henkilölle.

Henkilökohtaiset keskustelut
Kävin monia syvällisiä keskusteluja sen parin viikon aikana, jonka ehdin olla edellisen rotaation kavereiden kanssa. Papin kuuluu olla henkilö, joka kulkee siellä missä ”seurakuntakin”. Keskustelut käytiin vartiovuoroilla, saunassa tai muun tekemisen lomassa. Ja harvoin ne olivat sävyltään uskonnollisia. Useimmat olivat elämänkatsomuksesta riippumattomia syvällisiä keskusteluja. Pappi on (toivottavasti) oppinut työssään kohtaamaan kaikenlaisista taustoista tulevia monilla eri vakaumuksilla varustettuja ihmisiä. Liian usein oletetaan papin ammattitaidon rajautuvan vain hengelliseen elämään, vaikka pappi on saanut koulutusta myös psykologiasta ja sosiologiasta. Eihän hengellistä työtä voi tehdä fiksusti, jos sellaiset perusasiat eivät ole ensin kohdallaan. Papin kanssa voi keskustella kaikenlaisista elämään liittyvistä kysymyksistä ilman, että tarvitsee raamatunlauseita kaivaa povitaskusta. Uskonnoton tai eri uskontoa edustava ihminen saa sotilaspastorista omaa vakaumustaan kunnioittavan keskustelukumppanin. Lisäksi pappi menee psykologeja ja sosiologeja useammin sinne missä ihmiset ovat. Vastaanottopohjainen työ ei mielestäni ole niin ihmisläheistä kuin papin työnkuvan kuuluisi olla.

Hartauselämä
Ilman muuta papin työhön kuuluvat myös kenttähartaudet ja valmius tukea omia joukkoja myös hengellisissä kysymyksissä. Osa, joskin pieni osa, miehistä kaipaa tätä palvelua. Omassa työkentässäni tämä on prosentuaalisesti yksi pienimpiä osa-alueita. Sunnuntain messu ja keskiviikon kenttähartaus kattavat vain vaatimattoman palasen työviikostani. Sunnuntain messu on Goz Beidan leirissä määrättyä toimintaa kaikille kirkkoon kuuluville. En olisi itse rohjennut asiaa näin määrätä, mutta olen iloinnut, että komentajamme on näin halunnut. Tiedän, että jotkut ovat eronneet kirkosta tämän käskyn vuoksi. Tiedän myös sen, että jotkut ovat tyytyväisiä, kun voivat velvollisuuden varjolla tulla tilanteeseen, joka kiinnostaa, mutta johon ei olisi rohjennut tulla vapaaehtoisesti. Kaikkia on vaikea miellyttää yhtä aikaa. Ja aika harva käsky on sellainen, jonka jälkeen armeijassa kuuluu iloista käsien taputusta. Uskontoon liittyvien ohjeiden kohdalla herää vain enemmän tunteita.

Kriisitilanteet
Puolustusvoimilla on sota-ajalta ja rauhanturvatehtävistä vankka kokemus siitä, kuinka kriisitilanteissa uskonnon merkitys korostuu sekä toimintakyvyn että mielen tasapainon kannalta. Sama ilmiö on nähtävissä myös siviilissä. Kriisien ja katastrofien jälkeen kirkoissa tulee selviä kävijäpiikkejä. Sotilaspastorin työ on rauhallisessa tilanteessa ennaltaehkäisevää, mutta tarve on suurin kriisitilanteissa. Armeijan harjoittelussa kriisitilanteisiin liittyvät asiat tehdään tutuksi jo rauhan aikana. Siksi sotilaspastoreita on ilman sotaakin. Täällä Goz Beidassa lääkintähenkilökuntamme on ollut oman ammattitaitonsa ja aktiviteettiensa puolesta turhautunut siihen, että ei ole juuri mitään tehtävää. Silti kukaan ei rohkene ehdottaa, että lääkärin virka lopetettaisiin. Joskus voi tulla vastaan tilanne, jossa papin on oltava läsnä välittömästi. Kriisitilanteiden defusing-istunnot on tarpeen järjestää muutaman tunnin sisällä tapahtuneesta. Pahimman mahdollisen sattuessa pappi on kokenut surukotien vieras ja omaisiin yhteyden pitäjä. Pastori ei ole erikoistunut jokaiseen psykologian osa-alueeseen, mutta eihän meillä ole täällä aivokirurgiakaan. Sotilaspastorin ammattitaitoon täytyy kuulua riittävästi psykologiaa ensihoitoa varten. Jos se ei riitä, osataan ihminen ohjata kyseiseen alueeseen erikoistuneen asiantuntijan paikkeille.

Welfare-upseeri
Useissa missioissa sotilaspastori vastaa myös joukkojen vapaa-ajan toiminnan aktivoimisesta. Samoin täällä Tshadissa. Welfare-upseerin ja pastorin toimenkuvien on koettu sopivan hyvin yhteen. Papin on tarkoitus olla ihminen, johon on mahdollisimman helppo ottaa yhteyttä, jos tarvetta ilmenee. Vapaa-ajan toiminnan puitteissa pastoriin voi tutustua leppoisan rennosti.

Palaute
Minulle itselleni on hieman vaikea toimia pastorina tilanteissa, joissa koen, etten ole tervetullut. Olen siksi ollut erittäin iloinen saamastani palautteesta. Jo rotaatiokoulutuksessa sain kuulla, että Tshadiin perustettiin pastorin virka siksi, että edelliset rotaatiot olivat sitä nimettömässä palautteessa toivoneet niin paljon. Tänne saavuttuani oikeasti yllätyin siitä, kuinka nuoret miehet useita kertoja toistensa kuullen sanoivat, että pastoria olisi tarvittu. Heidän mukaansa tarve oli suurin henkilökohtaisille keskusteluille ja tunnelmien välittämiseksi johtoportaalle. Tämän porukan suhteen olen iloinen, jos kukaan ei joudu toteamaan, että olisi tarvittu jotain muuta toimijaa heitä auttamaan. Toivon, että voin olla mies paikallani.

Yhteenveto
Edellä luettelemani asiat ovat sellaisia, että jokaista voisi hoitaa joku muukin ammattilainen kuin pappi. No ehkä hengellisiin tilaisuuksiin pappi sopii parhaiten. En kuitenkaan keksi, miksi olisi järkevää hankkia erikseen psykologi, sosiologi, uskontotieteilijä ja sotilasdiakoni, nuorisotyöntekijä tai welfare-upseeri, kun kerran papilla on riittävät valmiudet hoitaa näitä kaikkia asioita. Omien värilasieni läpi katsellessa koen, että ajatus papin poistamisesta juontaa juurensa toiveesta saada samat palvelut ilman, että paikalla olisi hengellisiin kysymyksiin erikoistunut ihminen. Hengellisen ulottuvuuden ei kuitenkaan pitäisi haitata ketään, koska papin kanssa voi kommunikoida ilman uskonnollista sävyäkin.