Tämän päivän kirjoitus ei ilmestynyt aikataulussa. Pahoittelen erityisesti uskollisille lukijoille tätä myöhästymistä. Syy oli yksinkertaisesti siinä, että veto oli poissa ja paljon tekemistä. Onkin ollut varsin mielenkiintoinen päivä. Iron Warrior –kisa oli upeaa seurattavaa, kun pari kisaan osallistunutta suomalaista näytti mallia irlantilaisille voimailulajeissa. Aamulla kävin myös elämäni ensimmäisellä helikopterilennolla. Jääkärimme harjoittelivat helikopteritoimintaa, ja pistäydyin sitä katsomassa. Ohessa tarjoutui tilaisuus tutustua lähiympäristöön ilmasta käsin.


Kun kopteri kosketti maata, aseistetut rauhanturvaajat juoksivat päät alhaalla kopteriin. Perässä tulivat komentaja ja pastori selkä suorana niin kuin parhaat supa-upseerit konsanaan. Oli kuulemma huvittava näky.

Kopterilentäminen näyttää hienolta ja hurjalta, kun sitä katselee maasta käsin. Erityisen taktiselta se vaikuttaa, kun miehet sinkoilevat taisteluvarustuksessa sisään ja ulos käynnissä olevan kopterin vierellä. Sisällä istuminen muistuttaa puolestaan pitkälti bussimatkustamista. Tosin meteli on kovempi. Ainakin HKL:n vanhimmissa busseissa. Mutta kivaa se silti oli. Varsinkin, kun satuin juuri avonaisen ikkunan kohdalle, josta oli erityisen antoisaa tarkastella lähellä alapuolella olevia maisemia ja ottaa kuvia. Maasto on kyllä muuttunut todella vihreäksi sadekauden myötä. Tässä linkissä on muuten uusin uutinen Tshadista. Siinä kerrotaan helikopteritoiminnastakin enemmän.

Niin siitä väsymyksestä ja kiireestä… Aamu alkoi kohtalaisen nihkeästi. Kolme päivää jatkunut flunssa oli hieman pahentunut, eikä untakaan kertynyt montaa tuntia. Näillä asioilla oli myös aika paljon tekemistä keskenään. Muutama päivä sitten sain näet erittäin hyvän idean eräästä arvokkaasta papin työtehtävästä. Juttelin porttivartiomiehen kanssa ohi kulkiessani. Hän totesi, että minun pitäisi tulla joskus vartioon mukaan, niin voisin kirjoittaa siitäkin jotain blogiini. Raportointi ei itsessään ollut mikään pääsyy, mutta työmuoto oli enemmän kuin houkutteleva ja papille sopiva.

Kaikkia sotilaskohteita vartioidaan, niinpä myös meidän leiriämme. Suomalaiset osallistuvat vartiointiin omilla vuoroillaan. Päivällä portin vartiointi on hikistä hommaa. Portti on erilaisten rakennelmien suojaama, joten siellä ei ilma liiku. Aurinko todella paahtaa. Muurilla olevissa vartiotorneissa sen sijaan käy tuuli ja katos antaa varjoa niin, että ilma on kuumallakin säällä varsin siedettävä. Vaikka leirin vartioiminen ei ole ihan samanlaista hommaa kuin Puckinghamin palatsin edessä ilmeenkään värähtämättä seisovilla sotilailla, ei siinä virikkeitä liikaa ole. Aamuisin ja päivisin aika kuluu kohtalaisesti leirin ulkopuolista elämää seuraillessa. Tornista maailmaa seurailtuani yllätyin, kuinka paljon elämää muurien läheisyydessä onkaan.


Näkymä vartiotornista: Aasin selässä oleva tyhjien pullojen säkki ei onneksi ole yhtä painava, mitä se on mittava. Tosin on kuulemma samanlainen kuorma havaittu myös sellaisena versiona, jossa ajaja istuu koko komeuden päällä. Ei ihme, jos aaseilla on vähän itsepäinen maine.

Yöllä nämä tornit ovat kuitenkin yksinäisiä paikkoja. Ainakaan juttuseuraa ei paljon ole niissä torneissa, joissa tehdään vuorot soolona. Ei toivottuja seuralaisia voi puolestaan olla sitäkin enemmän. Muutamat vartiomiehet ovat sanoneet, että kovimman rapinan aikaan he eivät edes uskalla istua vartiotornissa olevalle penkille, kun ei tiedä, mikä ötökkä sieltä niskaan hyppää. Taskulamppuakaan ei oikein voi käyttää lajien tunnistamiseen, kun yöperhoset innostuvat valosta ja seuralaisia saa vain yhä enemmän. Tosin lentävien termiittien invaasion aikana pari velikultaa keksi, että hyvät naurut saa, kun parivartiossa kaverin tarkkaavaisuuden herpaantuessa osoittaa häntä taskulampulla niskaan. Parissa sekunnissa muutama kymmenen tai sata takaraivoon pakkautuvaa termiittiä pitää mielen virkeänä.

Yöllinen äänimaailma on uskomaton. On mahdotonta kuvailla, miten kovaa sammakot voivat kurnuttaa ja heinäsirkat tai kaskaat sirittää. En ihmettele, että edellisen rotaation kaverista jotkut valittivat, kuinka yön meteli häiritsee nukkumista. Vaihtelua taustametelissä ei kuitenkaan ole, joten yksin istuessa siihenkin turtuu. Niinpä pakkasin viime yönä mukaani sadevarusteet, termospulloja sekä murukahvia, teetä, kaakaota ja mustaherukkatotia. Pari pakettia keksiäkin hoksasin ottaa. Ensimmäinen kuukausi on mennyt hommia käynnistellessä ja turhankin paljon toimistossa istuessa. Oli upeaa tehdä oikein kunnollista papin kenttätyötä. Yövartiomiehen seurana kupillinen kuumaa nauttiessa oli kiva rupatella ihan niitä näitä ja tutustua miehiin. Harvoin siviilissä kokee kenenkään niin vilpittömästi ilahtuvan, kun pappi tulee paikalle. Ihan varmasti teen saman uudelleen. Tosin mielelläni hieman terveempänä.