Jalat on rakoilla, kävely on vaivalloista ja kylkeen pistää ihan tavallinen leirin sisällä patikointi. Aamulenkit eivät taida sopia minulle.

En siis ole tehnyt mitään taistelijan urotöitä, vaan osallistuin irlantilaisten perinteiseen An Cosantoir –tapahtumaan. En tunne perinnettä sen tarkemmin, mutta täällä Goz Beidassa juoksu- ja kävelytapahtuma toteutettiin seuraavasti. Aamulla klo 06.00 alkoi osallistumisien varmistus. 06.30 starttasivat kävelyyn ilmoittautuneet osallistujat. 07.00 lähtivät juoksijat liikkeelle. Matkaa kummallakin etenemismuodolla taitettiin 10 km. Osallistujat olivat juoksusarjoissa jaettu sukupuolen ja iän perusteella useampaan ryhmään. Jokaisessa oli palkintoja tarjolla parhaiten menestyneille.

Minä lähdin kisaan mukaan kartuttaakseni puukkohippatapahtuman osallistujamerkintöjä ja hankkiakseni t-paidan. 10 € osallistumismaksukin tuli SKJT:n puolesta, joten mikäs sen helpompaa. Tai no … Ei siitä sitten ihan leppoisaa tullut. Eilen jo kävin kahden kaverin mukana testaamassa kävelyvauhtia. Laskeskelimme, että sillä tavoin pärjäämme paremmin kokonaisuudessaan. Testin tulos osoitti päätelmämme oikeiksi. 5 km lenkki meni alle 40 minuuttiin, joten se tarkoittaisi 10 km matkalla sitä, että pitäisi pystyä juoksemaan alle 50 minuuttiin, ennen kuin saisi edes kävellen lähteneen kiinni. Jalkani eivät vieläkään ole ihan oppineet rakastamaan juoksemista, niin ajattelin, että mieluummin hyvä kävelysijoitus kuin heikko juoksusijoitus.

Harjoituksessa ilmaantui kaksi ongelmaa. Jäniksenä toiminut pitkän linjan työmatkakävelijä oli ihan liian pitkäjalkainen ja nopeatempoinen, että mistään leppoisasta etenemisestä olisi ollut kyse. Kestin kyllä matkassa, mutta eilen illalla löysin jaloistani rakkoja uuden askelluksen johdosta. Lisäksi menin mokoma kokeilemaan, miten pärjäisin kilpakävelytekniikalla. Vauhtia sain kyllä lisää, mutta kylkeen rupesi pistämään. Kuulemma oire on kyljen lihaksiin liittyvä, joten taisi mennä siellä jotain rikki. Ei pitäisi riehua.

Aamulla lähdin kipittämään leirimme komentajan töräytellessä poikamaisella innolla paineilmatorvea. Varpaassa oli teippiä ja paksut sukat suojasivat kantapään hiertymiä. Eilisiltaiset lenkkikaverini pitivät alusta asti hirveää vauhtia. Olin porukan lyhyin, mutta se ei suoranaisesti ollut ongelma. Kamelin selkä katkesi, kun 2,5 kilometrin kohdalla päätin ottaa mallia urheilulegenda Elmosta ja poikkesin puskan puolella. Irlantilaiset kilpakaverit herjasivat, että yritän keventää painoa, mutta se oli kyllä aika minimaalinen etu. Ainakin, kun pistin silmään kilpakävelyvaihteen ja yritin kiristää etumatkan lenkkikavereihini kiinni. Taas alkoi pistäminen, jota riitti maaliin asti. 7,5 km kohdalla luovutin ja jättäydyin itselleni sopivampaan vauhtiin.

Kyllä vaan löytyikin paljon uusia lihaksia. Eivätkä ne rakotkaan kauheasti parantuneet. Mutta nytpä on kaunis ruskea t-paita varastossa. Ja puukko 2 suoritusta lähempänä. Päivä lähti tehokkaasti käyntiin, kun yhdeksältä oli jo saunan jälkeen päivää jatkamassa. Tämän päivän yleinen vireystaso kuitenkin ilmaisee, että hieman rauhallisemmin kannattaa ottaa, jos meinaa aamulenkistä tavan tehdä.