Juttelin tänään tunnin mittaisen puhelun Helsingin Sanomien toimittajan kanssa. Jos uutiskynnys ylittyy, marraskuun alussa elämä ja terveys –osiossa on juttua missiostamme. Tai ehkä se on enemmän pastorin henkilökuva. Teemana oli suuri elämänmuutos, joka tänne muuttaessa tapahtuu.

Kysymyksiin vastaillessani tajusin, että ihminen on uskomattoman sopeutuva olento. Olipa luonteeltaan jääräpää tai kuinka joustamaton tahansa, niin silti huomaamattaan tottuu asioihin. Yli 40 asteen lämmössä lenkkeily ei ole mitenkään piristävää, mutta hikoiluun on tottunut. Samoin on täysin luonnollista, että aamulla kuuden aikaan lämpöä on yli 30 astetta, vaikka se ensimmäisenä päivänä teltasta kömpiessä olikin melkoinen kokemus. Suorastaan naurattaa sekin, miten leiriin tutustumisen yhteydessä oli äijälauma valokuvaamassa jotain 5 cm koppakuoriaista kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Nykyisellään illan hämärtyessä lamppujen valossa läiskähtelee päin näköä 5-7 cm heinäsirkkoja, eikä se tunnu enää oudolta.

Markus Kajo pohti aikoinaan, että muistinnollausnappi olisi upea laite. Kun vitsikirjaa lukiessa löytää sellaisen vitsin, että nauraessa räkä lentää nenästä ja vesi silmistä, niin silloin voisi punaisella tussilla ympyröidä vitsin, painaa muistinnollausnappia ja nauraa taas. Jos pääkoppaa pengottaisiin, niin uusien ja innostavien kokemusten pysyvyyttä voisi pidentää. Tottuminen, normalisoituminen ja turtuminen ovat varmaan tärkeitä itsesuojeluvaiston piirteitä. Kurjiinkin olosuhteisiin sopeutuu niiden ansiosta varsin nopeasti. Mutta samasta syystä hienot kokemukset haalistuvat joskus aivan hetkessä.

Toivon, että joku muutos voisi olla kuitenkin pysyvä. Haluaisin, että kotiin palattua voisi aina arvostaa elämän pieniä ja suuria helppouksia niin paljon kuin ne arvostusta ansaitsevat. Nyt iloitsen, jos ruokalassa on pesualtaalla käsipyyhepaperia. Iloinen yllätys on sekin, jos aurinko on lämmittänyt suihkuveden juuri sopivan lämpöiseksi. Ja voi sitä riemua, kun messissä on jotain uutta suklaapatukkamerkkiä. Surkeaa on, että tiedän Suomessa vielä monta kertaa kiroavani, jos internet-sivu ei aukea haluamallani vauhdilla.