Ohimennen olen maininnut kopterilentämisestä. Kirjoittelin ensimmäisestä lennostani, joka ei niin kauhean ihmeelliseltä tuntunut. Sen jälkeen olen vispilän kyydissä ollut neljästi, eikä mitään elämää suurempia elämyksiä ole ollut tarjolla. Kohtalaisen elähdyttävää olisi varmaan ollut niillä helikopteripartioilla, joissa jääkärijoukkueemme harjoitteli toimintaa kopterin kanssa. Kopterin käydessä sinkoiltiin sisään ja ulos. Ja välillä pari kopteria lenteli aivan lähekkäin. Luulen, että pilotit ovat itsekin nauttineet, kun reittilentäminen on välillä muuttunut mäkien ja vuorten välissä pujotteluksi ja puiden latvojen tasalla lentämiseksi.

Kopteripilotit näyttävät olevan pääasiassa venäläisiä, niin kuin kopteritkin. Suomessa venäläisillä tuotteilla ei aina ole kovin hyvä maine, mutta minulla on kyllä jostain syystä rautainen luottamus näihin äijiin ja laitteisiin. Helposti tulee tehtyä johtopäätös, että lentokoneella voi aina tehdä pakkolaskun, jos moottori särkyy, mutta kopteri tulee silloin alas kuin kivi. Kopterilla voi kuitenkin toimia samoin. Kun korkeutta on tarpeeksi, voi moottorin sammuessa kääntää roottorin lavat sellaiseen asentoon, että putoamisen synnyttämä ilmavirta pitää roottorit pyörimässä. Lähellä maata käännetään lavat nostavaan asentoon, jolloin kone laskeutuu siististi. Edellinen komentajamme oli haastatellut yhtä venäläistä lentäjää, joka oli sanonut, että heidän täytyi palvelusaikana tehdä kyseinen harjoitus kerran kuukaudessa. Kovia tyyppejä.


Blogi%2094b.jpg

Sotilaspastorin koulutukseen kuuluu tietenkin taistelukopterilentämisen alkeet. Kun pappia tarvitaan, pappi tulee paikalle, vaikka lentäjät olisivat suomalaisten kanssa saunomassa.


Lentäjien luottamusta omaan ammattitaitoonsa kyllä hieman nakertaa ohjaamon kirkollinen kuvataide. Ortodoksitaustaisesta maasta saapuneiden lentäjien kojelaudassa on mittarien lomaan sijoiteltu sekä Jeesusta että Mariaa esittävät ikonit. Tosin jos johonkin taistelutilanteeseen noilla kuljetuskoptereilla joutuisi, tulisi siinä itselläkin huokaus ylöspäin heitettyä. Kopterin sisällä istuessa alkaa ymmärtää armeija-aikana vähäpätöiseltä tuntuneen ilma-ammuntaharjoituksen merkityksen. ”Heko oikealla, ennakko 50”. Tuollaisen perusvispilän ohuesta peltivuorauksesta tulee jopa sellainen iso pillerinpyörittäjä läpi, kun sopivasti sattuu myötätuulessa kohti jysäyttämään, rynnäkkökiväärin luodista puhumattakaan. Kyydissä istuessa nauratti, kun takaluukun välistä näkyi ilmaa enemmän ja vähemmän kopterin keinumisen tahdissa.


Blogi%2095b.jpg

Kattokassisen sisätilat. N’Djamenasta tuleva virvoitusjuomalasti vei istumapaikat paria lukuun ottamatta. Seamuksen kanssa oltiin kaalimaan vartijoina, ja kyllähän siinä lasti keveni loppua kohti. Istumalihaksiin kohdistuvan matkustusmukavuuden voi päätellä ikkunan alla pystyyn käännetyistä penkeistä.


Kopterimatkustamisen mukavuus ei ole ihan parasta business-luokkaa. Sisätilat on suunniteltu tavaran kuljettamiseen ja miehistön liikutteluun. Turvavyö ja kuulosuojaimet ovat talon puolesta. Muu viihdyke pitää keksiä itse. Mukavaa on se, että pyöreän ikkunan saa auki, ja siitä saa sekä viilennystä että esteettömän näkymän ulos. Reittikoneiden varustelusta toki vessa olisi kiva sijoittaa kopteriinkin. Erityisesti itse keskityn kaikenlaisen nesteen nauttimisen välttämiseen. Neljän tunnin lento saattaa pian tuntua kamalan pitkältä, jos hätä yllättää.


Blogi%2096b.jpg

Taka-alalla on joko maailman suurin tai toiseksi suurin yksiroottorinen kopteri. Kiista on selvittämättä. Mutta tavaraa siihen mahtuu silti todella paljon. Pystyy nostamaan jopa merikontin. Mittasuhteista saa jotain selkoa, kun katsoo takaluukulla häärivien ihmisten kokoa.


Blogi%2097.jpg

Tässä sama kaveri nousee. Lentokoneenomainen rullaava nousu ja lasku on kätevintä, jottei paikallaan kovasti kiihdyttävä roottori nosta pölyä myös koneen eteen, jolloin hiekka painuu roottoria pyörittäviin suihkumoottoreihin. Tämän kyseisen nousun aikana yksi varomaton irlantilainen lenkkeilijä muksahti kumoon ilmavirran voimasta. (Kuva: Tiedottaja)


Blogi%2098b.jpg

Kopterista näkee yllättävän hyvin, mitä maailmalla tapahtuu. Tässä Goz Beidan asutusta. Alhaalla näkyy kellertävä katolinen kirkko. Siitä hieman ylös ja vasemmalla tummaseinäinen protestanttikirkko asutuksen keskellä.


Blogi%2099b.jpg

Lintuperspektiivin kuva leiristämme. Etualalla rakenteilla oleva laajennus. Oikeassa laidassa leirin takana kiitotietä. Tasainen kellertävien kattojen alue on irlantilaisten majoitusalue. Sen edessä kapea vihreä telttarivi on suomalaisten majoitusalue. Kirkkaan valkoiset teltat ovat messi, kuntosalin ja huoltotelttojen aluetta. Leirin takana näkyy juoksurata ja pesäpallokenttä.