On luteitten aika. Pienet ötökät ilmaantuvat kausiluonteisesti, kuten olen usein tainnut mainita. Heinäsirkat lentelivät pari viikkoa. Nyt pation, teltat, penkit ja pöydät ovat vallanneet sellaiset pienet luteitten näköiset hyönteiset. Niistä ei ole mitään haittaa, eivätkä ne ole mitenkään epämiellyttäviäkään. Mutta niitä on joka puolella. Iltaisin körmyyn kömpiessäni yleensä kannan selässä tai jossain paidan helmassa mukanani vähintään yhden salamatkustajan, jonka ammun vetoketjun raosta takaisin pihalle. Vilkkaimpaan ruuhka-aikaan patiolla kävellessä askel narisi keskimääräistä enemmän, kun maassa oli luteita niin paljon.

Sammakoitakin pyörii entistä enemmän. Egyptin vitsausten määrissä ei sentään liikuta, mutta hassulta näyttää, kun illalla kirkkoteltan ohi kävellessä lampun valossa pomppii vähintään kymmenen sammakkoa yöllistä kulkijaa pakoon. Päälle en sentään vielä ole onnistunut astumaan.

Kaikkein parhaat tapaukset olen ikävä kyllä missannut. Maastossa yönylireissuja tehneet miehemme ovat tutustuneet leirissä vähintään puolimetriseen varaaniin ja itsensä näppärästi selältään takaisin jaloilleen kiepsauttavaan kilpikonnaan. Oikea kobrakin oli bongattu partioreissulla, mutta se sai jälleen käärmeiden kohtalona tutuksi tulleen lopun. Käärmeitä käytetään jossain päin oikein ruokana. Tai näin ainakin jotkut jääkärimme ovat kuulleet. Muutamat päättivät testata asiaa, ja paistoivat kobran hiilloksella. Hunajalla marinoituna ei kuulemma maistunut mitenkään pahalta.

Ensimmäinen kuva on tavallistakin tavallisempi eläin. En ole koiraa silti vielä esitellyt. Muun muassa Raamatussa koiraa käytetään pahojen ja saastaisten asioiden kuvana, mikä suomalaisia koiraihmisiä voi raastaa pahastikin. Tässä kulttuurissa asenteet ovat aivan toiset. En ole koskaan nähnyt koiraa silittävää paikallista ihmistä. Mutta olen nähnyt, miten koiria hätistellään kauemmas kivillä viskoen. Jo ensimmäisiä kertoja leiristä poistuessani huomasin, kun vanhan rotaation kaverit varoittivat toisiaan, jos autosta poistuttaessa oli koira lähettyvillä. ”Jalla-koirat” eivät ole niitä siisteimpiä ja puhtaimpia eläimiä. Villit koirat taitavat olla aika kovia tautien kantajia.



Lemmikkeinä saattaa ihmisillä olla huomattavasti koiraa erikoisempia eläimiä. Eräällä paikallisella oli söpö samettimarakatti – tai joku vastaava apina – narun päässä. Leppoisasti se katseli ympärilleen ja kiipesi isännän syliin. En ole oikein eläinharrastaja, mutta tuollainen erikoisuus hellyttää hetkeksi.



Vähemmän hellyttäviä tunteita herää skorpionien suhteen. Vanhoissa bongausraporteissani on kuva isosta mustasta skorpionista kuolleena. Nämä olivat varsin elinvoimaisia ennen kuin ne tehtiin vaarattomiksi. Aivan myrkyllisintä lajia eivät ole, kun mustaa on jonkin verran, mutta pienempisaksinen kaveri taitaisi pistää jo aika ikävästi. Isomman skorpionin kokoluokan havainnollistaa siitä, että se on puoliksi leikatun 1,5 litran pullon pohjalla.



Olen oppinut tunnistamaan rukoilijasirkan suurista mulkosilmistä, kolmion muotoisesta päästä ja kirkkaan vihreästä väristä. Ainoa oikea tuntomerkki taitaa olla rukousasentoon kääntyvät etujalat. Tämä yli 15 cm pitkä sirkka oli erittäin aktiivinen päivystäessään toimistoni nurkalla. Ihmetytti, että onko sillä vähän päässä vikaa, kun pyrähteli sillä tavoin. Parasta oli kuitenkin huojuva liikehdintä, joka todella muistutti sitä, miten karate-elokuvissa matkitaan rukoilijasirkkatyylilajia.



Partioon lähtiessäni odotimme lentokentällä omaa helikopterivuoroa. Platta-alueella oli upea seurata, kuinka 5-7 haukkaa lenteli aivan lähellä ja teki syöksyjä jopa muutaman metrin päästä. Metsästivät ilmeisesti sammakoita. Ainakin yhden kinastelun jälkeen sammakko pudota mätkähti viereeni. Pienellä pokkarikameralla on vähän vaikea saada hyvää otosta, vaikka aika monta kertaa yritin. Yksi helmi kuitenkin mahtui mukaan. Tässä linkissä on juttu suomalaisille rauhanturvaajille tarkoitetusta valokuvauskilpailusta. Alla olevan kuvan päätin ilmoittaa mukaan. Nimeksi sille voisi antaa vaikka ”vapaus”. Leirin muurien sisällä omasta autosta, kauppareissuista, ravintoloista ja muista Suomen mahdollisuuksista haaveilevalle rauhanturvaajalle haukan meno on kadehdittavaa katseltavaa.