Irlantilaisten lääkäri kävi pitämässä joukoillemme oppitunnin käärmeenpuremista. Kun kuulin, että tällainen tilaisuus on tulossa, ennakkoluulot iskivät tosi kovasti vastaan. Oletin, että saamme rotaatiokoulutuksessa kuullun oppitunnin toisinnon – tosin vaatimattomamman ja heikommin toteutetun. Täällä kun on oppinut luottamaan entistä enemmän suomalaisten tietotaitoon lähes joka asiassa. Ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi.

Irlantilaisten joukoissa on pakistanilaissyntyinen lääkäri, jolla on paljon kokemusta ja tietoa käärmeistä. Maastossa meidän miestemme kanssa yöpyessään hän osasi lintujen äänestä sanoa, että lähettyvillä on käärme. Ne kuulemma varoittivat toisiaan. Vakuuttavia asioita hän esitteli oppitunnillakin. Rotaatiokoulutuksen asiat olivat jo laimentuneet, kun vaarallisiin eläimiin tai äärimmäisiin luonnonolosuhteisiin ei ole täällä törmätty juuri ollenkaan. Lääkärin esittelyn jälkeen kunnioitus käärmeitä kohtaan kasvoi hurjasti.

Suurin yllätys oli käärmeenpuremien vaikutusten välimuodot. Käärmeiden tappavuudesta puhutaan usein. Samoin siitä, että kaikki käärmeet eivät ole myrkyllisiä. Mutta nyt kuulin ensimmäistä kertaa, mitä muuta käärmeenpurema voi aiheuttaa. Aika hurjalta näytti lääkärin esittelemä kuvasarja, jossa hoidettiin kobran pureman kämmeneensä saanutta ihmistä. Mädäntynyt iho oli täytynyt kuoria pois kyynärpäähän asti niin, että lihas näkyi. Ison kobran purema voi tehdä samanlaisen tuhon rintalihaksiin ja sisäelimiin asti. Kovin kauniilta ei näyttänyt hiileksi palanutta puuta muistuttava jalkakaan. Vaikka puremaan ei kuolisi, kaikista vaurioista ei välttämättä parane koskaan. Kobra ja paikalliset kyyt ovat muuten samantyyppisiä, mutta kyyn purema koskee valtavasti. Kobran myrkky tekee purema-alueen täysin tunnottomaksi. Hermomyrkyt ovat sitten asia erikseen. Niiden vauriot eivät näytä päällepäin yhtä pahoilta, mutta voivat toki vaikuttaa elämänlaatuun vielä enemmän.

Pelottavat jutut pitivät mielenkiinnon yllä, mutta vielä kiehtovampaa oli kuunnella lääkärin ammattitaitoisia ohjeita siitä, miten käärme täytyy tappaa. Eräs upseereistamme on kovin kiinnostunut käärmeistä ja aina nähdessään menee tutkailemaan niitä. Lääkärillä ei ollut läheskään yhtä lempeä suhtautuminen. Hänen mukaansa käärme on suunniteltu vain tappamaan, joten sellainen täytyy lopettaa heti kun sellaisen näkee. Tappaminen täytyy tehdä ampumalla, jos vain mahdollista. Kepillä käärmettä vastaan tapellessa pitää tietää, mitä on tekemässä. Missään tapauksessa käärmettä ei saa katkaista veitsellä. Katkaistun käärmeen lyhytkin pääpuoli pystyy etenemään, puremaan ja jopa hyppäämään. Kun käärmeen keskushermosto lyödään kepillä poikki mahdollisimman läheltä päätä, halvaantunut perä on ylimääräistä painoa, jolloin pää on helppo murskata.

Lääkäri tiesi, mistä puhui. Hän kertoi tappaneensa kerran kepillä viisimetrisen kuningaskobran. Sellaiseen ei saa koskaan ryhtyä tietämättä, mitä on tekemässä. Niin iso kobra ei kuulemma pelkää mitään. On aivan sama, liikutko jalkaisin, ratsastamalla vai autolla. Käärme hyökkää, jos haluaa. Kun sitä lyö kepillä, se ei luiki pakoon vaan tulee takaisin. Päänsäkin se nostaa melkein ihmisen silmien tasolle. Keppiottelu vastaa kuulemma täysimittaista nyrkkeilyottelua. Lääkäri sanoi taistelleensa 15 minuuttia, ennen kuin sai voitettua vastustajansa. Meidän joukkoamme ei ole koulutettu ammattitaitoisiksi keppitaistelijoiksi, joten jokaisella jääkäriryhmällä on yksi haulikkomies käärmeiden tai muiden vaarallisten eläinten varalle.

Oppitunti herätti mietteitä, mutta lääkärin loppukommentit olivat erittäin rauhoittavat. Hänen kotikylästään Pakistanissa tapetaan kuulemma 3-4 isoa myrkkykäärmettä vuosittain. Silti hän on nähnyt eläessään ainoastaan yhden ihmisen kuolevan käärmeenpuremaan. Lisäksi täällä on ammattitaitoinen lääkintähenkilökunta ja mahdollisuus kuljettaa pureman saaneita nopeasti hoitoon. Loppusanoillaan ”nykyään on vaikea kuolla”, hän tarkoitti, että käärmeitä ei tarvitse pelätä, mutta niiden kanssa ei pidä leikkiäkään.