Viime viikolla olin jälleen pari yötä metsässä Koukou Angaranan kylän lähettyvillä. Paikasta onkin tullut juuri juttua puolustusvoimien sivulle. Tästä linkistä pääsee kurkistamaan. Keikka oli mukava hikisestä ja limaisesta olosta huolimatta. Kun tekee työnsä pääasiassa toimistossa ja tutussa leirissä, muurien ulkopuolelle lähteminen on seikkailua. Kyllä jääkärijoukkueen miehetkin tykkäävät, kun pääsee liikkeelle, mutta heille se on jo tutumpaa touhua. Minulle reissu oli vasta kolmas ”eräretki”.

Tuttua ja mukavaa olivat jälleen pitkät ja antoisat keskustelut miesten kanssa. Aktiivista työtä ja tohinaa ei tässä tehtävässä juuri ollut. Päivystysluonteisen reissun lomassa on aikaa kohdata. Joskus pappi voi olla siviilissä vähän pelottava keskustelukumppani, mutta täällä pappi on metsässä sen verran uusi kaveri, että hänestä saa tervetullutta vaihtelua juttukumppanivalikoimaan.

Paljon uusiakin kokemuksia mahtui mukaan. Kylässä käydessä mukana ei ollut tulkkia, joten mehujauheita ostaessa pääsin ensimmäistä kertaa aivan oikeasti käymään kauppaa. Sormella ja kaikissa kielissä samalta kuulostavilla sanoilla – kuten ”mango” – kommunikoimalla valikoitiin ensin haluttu tuote. Paperille kirjoittamalla annoin tarjouksen hinnasta. Ensimmäinen paikka oli liian kallis, eikä myyjä suostunut ollenkaan pudottamaan lähtöhintaa. Toisessa paikassa päästiin heti yhteisymmärrykseen. 5000 rahaa oli ihan liikaa tuotteesta, jota aina ennen oli ostettu 3000 KAFilla.

Kummankin reissuyön nukuin taivasalla. Hyttysiä oli jo paljon vähemmän, mutta suomalaisista hyttysistä poiketen paikalliset voivat pistää kymmeniä kertoja siinä, missä suomalaiselle hyttyselle riittää yksi veto. Sen takia moskiittoverkko on tarpeellinen, vaikka inisijöitä ei paljoa olisikaan. Sateen uhkakin oli niin pieni, että tuulen, veden ja hiekan läpi laskeva dome oli mukavampi pystyttää ulos kuin tunkkaisen isomman teltan sisään. Edellisen rotaation kaverilta perimäni ilmapatja oli leppoisa, joskin hiostava, köllötellä ja katsella tähtiä. En ole tutustunut Suomessakaan tähtitaivaaseen niin hyvin, että osaisin sanoa, onko Tshadin tähdistö jotenkin erilainen. Pilkkopimeää Afrikan yötäkään en ole maastossa kokenut, kun kuutamo ja läheisen rakennustyömaan lamppu valaisivat niin, että maastossa pystyi liikkumaan ilman taskulamppua. Nukuin pelkkä makuupussin sisäpussi suojanani, ja aamusta oli vähän viileää. Palella ei vielä tarvinnut, mutta tilastojen valossa yöt tulevat olemaan alkuvuodesta paljon kylmempiä.

Suuren suurta luksusta saatiin nauttia, kun sairaanhoitajamme oli käynyt neuvotteluja keittiön kanssa. Vaikka kuulemma lähes kaikkia irlantilaisten ruuankäsittelyn turvallisuussääntöjä rikottiinkin, hän sai mukaansa lettutarpeet ja paistinpannuja. Nuotiolla paistetut letut olivat erityisesti irlantilaisille suuri ihmetyksen aihe. Vaan kylläpä ne maistuivat suomalaisillekin. Eräkokkailuista innostunut hoitajamme teki hienon palveluksen. Itse tulin vähän auttelemaan, kun systeemit olivat paistamista vaille valmiit. Aamupalaksi paisteltiin vielä kananmunia. Kun hoitaja poistui ensimmäisen yön jälkeen, perin hänen tehtävänsä ja paistelin munakkaat seuraaville ryhmillekin. Kivaa hommaa sitten kun vauhtiin pääsee.

Kahdessa jalkapartiossakin olin mukana. Toinen suuntautui pienelle mäelle, josta oli hyvä tähystellä ympäristöön. Kukkula oli paikallisten ihmisten puhelinkioski. Kännyköiden linkkimastoja ei ole ihan joka kulmalla, joten kenttää ei paikallisessa kylässä saanut muuten kuin lähimmälle mäelle kiipeämällä.