Teen papin toimen ohella welfare-upseerin tehtäviä, eli pidän huolta yleisestä viihtyvyydestä ja vapaa-ajan toiminnan koordinoimisesta. Näiden välille on vaikea joskus vetää rajaa, mutta käytännössä welfare-toiminta vie ajallisesti paljon suuremman siivun urakastani kuin kirkollinen työ. Eikä se toisaalta ole mikään ihmekään. Viikoittaiset messut varmasti tyydyttävät useimpien hengellisen harrastuneisuuden tarpeen, joten muu aika menee arkisemmassa ajanvietteessä. Olen usein todennut, että varmaan Jumalallakin oli oma viisautensa siinä, että pyhäpäiviä on arkipäiviin suhteessa 1:6.

Iloitsin kovasti kuluvalla viikolla tarjoutuneesta tilanteesta, jossa sain toimia teologisena neuvonantajana. Welfare-toiminta on kivaa vastapainoa siviilityölle, vaikka nuorisotyössä sitäkin puolta riittää. Siksi täällä on perin piristävää välillä tehdä jotain selvästi papin ammattitaitoa kysyviä asioita. Puolitoistatuntisen konsultoinnin aikana kävin läpi kristinuskon varhaisen historian ja läpileikkauksen eri kirkkokuntiin ja niiden syntytilanteisiin sekä suomalaisiin herätysliikkeisiin. Lisäksi kävin pitkähkön keskustelun suomen kirkon nykytilanteesta, jota vertailtiin islamin tilanteeseen. Tulokset pistivät miettimään.

Armeijaympäristössä asiat tehdään suoraviivaisesti, koska se toimii parhaiten. Tästä lähtökohdasta minulle esitetty kysymys islamin ja kristinuskon erosta oli viiltävä. Tshadissa muslimeja on 53%. Ramadan päättyi juuri, mutta sen ”osallistujaprosenttia” en tiedä. Varsin monet muslimit pitävät tauon viidesti päivässä. He pysähtyvät rukoilemaan. Eivät kaikki toimi näin, eivätkä kaikki muslimit ole hurskaita yhteisönsä jäseniä. Mutta aktiivisuusprosentti on paljon suurempi kuin esimerkiksi Suomessa hartauttaan kirkoissa harjoittavien kristittyjen osuus, vaikka kirkon jäseniä on n. 70% kansasta. Miksi homma toimii paremmin Tshadissa? Mitä islam tekee toisin saadakseen jäsenensä aktiivisiksi? Vastaus ei ole yksiselitteinen. Tiedän esittäväni asian kärjistetyn mustavalkoisesti. Asiaa on silti hyvä miettiä, koska ei sitäkään voida kiistää, että hedelmistään puu tunnetaan. Jos upseeri tarkastelee sekä islamia että kristinuskoa ja toteaa, että kristinusko ei näytä toimivan, niin voiko hänen havaintoaan kiistää? Suomessa kehitellään yhä enemmän mahdollisuuksia puhua ja pohtia. Hyvää sinänsä, mutta kuka uskaltaa ensimmäisenä kääriä hihat?