Sammakoita on niin paljon, että väkisin joutuu miettimään, paljonko niitä on ollut silloin, kun määrää sanottiin vitsaukseksi. Illalla pyykkikontille kävellessä pitää askeltaa todella rauhallisesti, että pimeässä sammakot ehtivät loikkia kengän alta karkuun. Joku reipasotteisempi kävelijä oli onnistunut astumaan kahden sammakon päälle yhdellä pyykkireissulla, vaikka matkaa valaistulta patiolta pyykkikontille on noin 15 askelen verran. Lampun valossa sammakot reagoivat nopeammin ja liiskaantumisen vaara on paljon pienempi.

Welfare-teltan ja varastokontin välissä meillä on tikanheittopaikka. Noin seitsemän metriä pitkällä ja reilut kaksi metriä leveällä kaistaleella iltaa istuu yleensä reilut 30 sammakkoa. Ne ovat luonteeltaan erinomaisen laiskoja. Pulskaksi kasvaneet kurnuttajat nauttivat lähes suoraan suuhun lentävästä lounaasta. Valaistu tikkarata houkuttelee hyönteisiä, ja pitkäkieliset saalistajat saavat melkein yksiltä jalansijoilta syödä itsensä kylläisiksi. Tänään ilahdutin itseäni – ja todennäköisesti kauhistutin kaikkia luonnonsuojelijoita – kun talsin sammakoiden keskelle niitä kiusaamaan. Tai hyvin varovaisesti sandaalin kärjellä niitä kosketin katsoakseni, minkä verran hyppiminen kiinnostaa. Osa ei ollut moksiskaan. Toiset olivat äärimmäisen huvittavia, kun ne hyppäsivät 40 cm korkealta pation reunalta alas kuin tuulen riepottelemat laskuvarjohyppääjät.

Toimistokonttini lähellä oleva konferenssikontti edustaa jonkinlaista sammakkokeskittymää. Sen ympärillä vilistää sammakoita hurja määrä. Eräänä iltana toimistolta poistuessani onnistuin laskemaan kulkuväylän vierestä alle kymmenen metrin matkalta noin 80 yksilöä. Ne ovat pienempiä ja vilkkaampia kuin pation paksut herrat, eikä laskeminen ole kovin helppoa, kun pelkän varjon nähdessään ne alkavat säntäillä edestakaisin. Olenkin tuuminut, että johtuisiko paikallisten sammakoiden vilkkaus vaihtolämpöisyydestä. Suomen kesä on kylmä. Uimakoulussa opin kantapään kautta, että jopa tasalämpöinen nisäkäs jähmettyy ja muuttuu sinihuuliseksi tärisijäksi pohjoisen olosuhteissa. Vaihtolämpöiset eläimet reagoivat käsittääkseni vielä helpommin lämpötiloihin. Afrikan ilmastossa ikämiesluokkaan urheilussa kuuluva pastori voi pelata lentopalloa ilman alkulämmittelyä. Sammakotkin nauttivat lämmöstä ja liikkuvat sydämensä kyllyydestä. Suomalaiset hyppijät ottavat loikan vasta kun on pakko.

Käärmeitä ei ole ollut siitä huolimatta, että helppoa einestä olisi ollut tarjolla. Luultavasti niitä sammakoita on yhtä paljon leirin muurien ulkopuolella. Kyllähän käärme tunnistaa sotilaan saappaiden kopinan niin, että viettää mieluummin aikaansa rauhallisemmissa ympyröissä. Hyvä niin. Muuten täällä pitäisi alkaa sammakkojahtiin – tai jakaa golf-mailoja ja kehittää uusi urheilulaji. Leirin yläpuolella liiteleviä haukkojakin voisivat kaikki hyvällä heittokädellä varustetut sotilaat ruokkia ilmatankkausmenetelmällä. Ja aina voi pitää grilli-iltojakin, joissa tarjoillaan sammakonreisiä. Toistaiseksi selvitään ilman näitä suunnitelmia. Ei niitä sentään soppakulhoissa loiki. Tiettyihin sopukoihin ovat ihastuneet. Ja pian sammakoillekin koittavat kuivemmat ajat.


En ole useammasta yrityksestä huolimatta onnistunut saamaan asiallista kuvaa, joka kertoisi sammakoiden määrästä. Rohkeimmat jäävät paikoilleen, mutta tässäkin on vain korkeintaan puolet siitä määrästä, joka oli ennen kuin astelin kuvausetäisyydelle. Jotain vaikutelmaa kuitenkin toimistoni lähettyviltä.