Tänään uutisissa kerrottiin Afganistanissa tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa pari suomalaista loukkaantui. Muutenkin lehtijutut kertovat välillä kuulumisia, jotka varmasti saavat kotijoukkojen mielet levottomiksi. Ystäväni viestitteli minulle tänään ja kertoi, miten sydän sykähtää joka kerta, kun mediassa tulee vastaan jotain rauhanturvaajien turvallisuuteen liittyviä ikäviä uutisia. Olenkin mielessäni toivonut ja ihan ääneen asiaa vienyt eteenpäin, että Afganistanissa olisi hyvä olla joku, joka kirjoittelisi blogia ja kertoisi aivan tavallisesta elämästä. Se pistäisi asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Jokainen liikenteessä autoa ajava tietää, että kilometrin välein ei juokse hirviä tien yli. Rekkoja ei tule sivuluisussa vastaan jokaisella työmatkalla. Juovuksissa ja kortitta hurjastelevia teinejä ei tarvitse edes iltaisin väistellä kaikilla kauppareissuilla. Silti näitä ikäviä ilmiöitä käsitteleviä uutisia näkyy kaikkein useimmin mediassa. Sama on tilanne rauhattomimmissakin rauhanturvajoukoissa. Vain harvinaiset ääri-ilmiöt ylittävät uutiskynnyksen. Mutta miten kukaan kotiväestä voisi sitä tietää, kun ainoat uutiset ovat niitä, jotka myyvät. Ylivoimaisesti suurin osa ajasta on tavallista elämää. Yleensä levottomuuksia kohtaavat jossain erikoistehtävissä olevat – ja niitäkin vain harvoin.

Tshadissa tapahtuu kaikkea mielenkiintoista, josta olisi ihan kiva saada uutisiin juttua. On helikopteripartiointia. On mielenkiintoisia luonnonolosuhteita. On erilaista kulttuuria. On tärkeitä tehtäviä näyttäytyä eri puolilla luomassa YK:n väreissä turvallisuudentunnetta. Mutta mitä mediaa se kiinnostaisi? Uudet irlantilaiset tosin pelkäävät, että aineksia olisi täälläkin. Toivon, että tämä menee vielä ensijännityksen piikkiin, ja tilanne rauhoittuu jatkossa. Olin näet jälleen pari yötä puskassa. Kerron muusta reissusta tarkemmin toisessa kirjoituksessa, mutta yksi tapaus liittyy turvallisuuteen. Olin ilmoittautunut mukaan jalkaisin tehtävään yöpartioon. Suomalais-irlantilaista partiota johtanut irlantilainen luutnantti totesi, että pappi ei voi lähteä mukaan, koska se on liian vaarallista. Suomalainen joukkueen varajohtaja yritti selittää, että kyseessä on kuitenkin reservin yliluutnantti, joten kyllä se pärjää. Ääneen hän ei sentään viitsinyt kyseenalaistaa luutnantin tilannetajua ja kiistellä siitä, miten Tshadin yössä partio on jopa turvallisempi kuin päivällä. Luutnantti totesi, että hän ei ota sitä riskiä, että lehdet kirjoittelevat kuinka pappi on ammuttu.

Tshadissa ase tarvitsee ladata vain ampumaradalla. Mitään levottomuuksia ei ole koko rotaatiomme aikana ollut lähimainkaan. Yöpartiolla ei tahdo edes nähdä ihmisiä, kun kaikki kylissä asuvat ovat jo menneet nukkumaan. Suurin riski on se, että pimeässä astuu helpommin kuoppaan ja nyrjäyttää nilkkansa. Sekin vaara olisi sinä yönä ollut minimaalinen, kun kirkas kuutamo valaisi maaston. No sainpahan nukkua pidemmät yöunet, vaikka olisi ollut tosi mukava lähteä miesten matkaan. En itse ollut neuvottelemassa osallistumisestani, joten en tiedä, oliko luutnantti tietoinen siitä, että toisin kuin irlantilaiset virkaveljeni, minä kannan asetta ja puen päälleni tarvittaessa samat luotiliivit ja kypärän kuin muutkin partion jäsenet. No sain kuitenkin kuulla olevani niin arvokas henkilö, ettei minua voi riskeerata. Kiva tunnustus, vaikka jossain toisessa yhteydessä se olisi imarrellut enemmän.