Aamuisin herätessäni on outo olo. Olen puhdas. Neljän kuukauden limaisuus on kadonnut. Ennen reissua oli kiva mennä aamulla suihkuun ja aloittaa päivä puhtaana. Afrikassa itseään ei saanut puhtaaksi oikein koskaan. Kun saunan ja suihkun jälkeen alkoi kuivata itseään, hiki puski pintaan samantien. Suomessa en ole kuluneen viikon aikana ollut vielä kertaakaan niin likainen, mitä siellä tunsi olevansa koko ajan. Ensimmäinen punttisalikäynti oli hassu, kun tunnin salitreenin jälkeen meni suihkuun siksi, että treenin jälkeen on tapana käydä suihkussa. En treenannut täysillä, mutta normaalisti kyllä tulee hiki. Nyt peseytyminen tuntui tarpeettomalta.

Muutama päivä kotiutumisen jälkeen törmäsin yhteen jääkäriimme Kangasalan Hesburgerissa. Juttelimme kotiutumisen kuvioista, ja huomasimme muutamia samankaltaisuuksia. Säännölliset ruokailutottumukset olivat tehneet hyvää jälkeä. Napostelemisen tarve oli kummaltakin vähentynyt kummasti. Karkkia ei tehnyt ollenkaan mieli. Goz Beidan messissä oli aina kova kilpailu, kun uusia suklaapatukoita tuli myyntiin. Täällä hyllyt notkuvat erilaisia makeisia, mutta ei niitä tee mieli. Autolla ajaessa täytyy tarkkailla nopeusrajoituksia. Suihku on erittäin nautinnollinen, kun vettä tulee riittävästi, ja lämmön saa säädettyä kohdalleen. Netti tuntuu käsittämättömän nopealta, kun sivut aukeavat poikkeuksetta sekunnissa tai parissa. Pieni viileys tuntuu lattioissa ja muutenkin, mutta suoranaista palelemista ei ole.

Luulen, että suihkun ihmeellisyyden ja ruokavalion suhteen elämä palautuu aika pian uomiinsa. Sen toivon kuitenkin oppineeni, miten hienoa on herätä aamulla pirteänä. Kotona jää kovin helposti iltaisin puuhailemaan niitä näitä, ja aamulla nukuttaa. Missiossa iltaisin ei ollut liikaa mielenkiinnon kohteita, joten hyvin ehti aikaisinkin sänkyyn. Lomalla ei toki ole kiire mihinkään, mutta olihan se Afrikassa jännää, miten klo 9 oli jo ensimmäisen kahvitauon paikka, ja aamulla oli saanut aikaiskis jo vaikka mitä. Normaalisti nuorisotyötä tehdessäni heräilen vasta siihen aikaan.

Citymarketissa pistäytyessäni huomasin kovasti etsiväni lyhyintä jonoa. Siinä vaiheessa muistui mieleen, miten olin sanonut leirin ruokajonossa, että Suomessa voisi ihan uhallaankin mennä aina pisimpään jonoon kaupassa. Sekin olisi kuitenkin vain murto-osa ruokajonon pituudesta. No siltä se tuntui Afrikassa. Suomessa kiireinen rytmi tarttuu, vaikkei olisi mihinkään kiire.