Mission alussa kokoonnuimme lippukentälle. Koko kontingentti oli toivottamassa hyvää matkaa jääkärijoukkueen ensimmäiseen operatiiviseen tehtävään lähtevälle osastolle. Sain kunnian sanoa sanasen niin reissuun lähteville kuin muutenkin tehtävänsä vastaanottaville. Puhuin siitä, kuinka suomalaisuuden tunnuksia sai kantaa ylpeänä, ja kuinka suomen lipussa oleva risti muistuttaa varjeluksesta.

Tänään olimme jälleen koko joukon voimin koolla. Leirissä oleva osasto otti vastaan viimeisestä operatiivisesta tehtävästä palaavat. Kuivasta maasta nouseva pölypilvi kertoi hetkisen odoteltuamme, että miehet saapuvat. Muurin takaa nousevan hiekan jälkeen seuraavaksi näkyivät valkoisten Pasien katot, luukuista ulkona seisovat ITKK-miehet ja YK:n liput. Sitten kuului rempseä musiikki, kun kolonna kaartoi naamat pölyssä ja aurinkolasit silmillä komeasti lippuaukiolle. Pian toisella puolellani seisoivat puhtoiset paraatikuntoon sonnustautuneet miehet ja uuden rotaation avainhenkilöt. Heitä vastapäätä ruodussa oli väsynyt mutta onnellinen taistelijajoukko.

Palasin alun tunnelmiin. Suomalaiset saivat aloittaa työnsä ylpeänä suomalaisesta ammattitaidosta. Vielä enemmän ylpeyttä siihen on nyt. Ensimmäiset kehut tulivat paikallisilta, kun he kiittelivät, kuinka YK-joukkojen ansiosta paikka on paljon turvallisempi. Viimeisimmät kehut tulivat viime lauantaina, kun paikkakunnan kerma oli saunomassa. Goz Beidan kuvernööri kiitteli miehiämme siitä, että mitään ikävää sanottavaa heistä ei voi keksiä. Työ on tehty upeasti.

Nuori jääkärijoukkue on käymieni keskustelujen perusteella kotiutumassa erittäin hyvillä mielin. Suurin miinus taitaa seikkailullisille taistelijoille olla se, että tositoimintaa on ollut aika niukasti. Jotkut olisivat odottaneet enemmän säpinää. Operatiivisesti vaarallisin tilanne on tainnut olla viime viikonloppuna käyty sadan naisen joukkotappelu. Kahakka alkoi, kun saman miehen vaimot riitaantuivat keskenään. Pian joukkoon liittyi muitakin perhepiirin naisia, kunnes lopputuloksena oli feminiininen kylätappelu. Jääkäreillämme on kotona kerrottavana uusia kokemuksia enemmän kuin kukaan jaksaa edes kuunnella. Tiedä vaikka olisi kotikylän sankareilla vientiä niin, että sadan naisen kylätappeluita tulee vielä jatkossakin.

Pohdin sanoissani sitä, kuinka upeasta työstä saa olla rehellisesti ylpeä. Samalla on syytä olla nöyrästi kiitollinen siitä, että asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa, ovat olleet puolellamme. Emme ole kohdanneet kulkutauteja, tulipaloja tai käärmeiden aiheuttamia ongelmia. Olikin hyvä syy lausua lopuksi yhden sanan rukous: ”Kiitos!”

Tässä linkissä tiedottajamme kirjoittama artikkeli ja kuvia tilaisuudesta.