Naapuritoimistosta sateli tänään tylyjä kommentteja minun puolelleni. ”Eihän tähän leiriin tarvita ollenkaan naisia, kun meillä on pappi.” Sukkelasanainen toveri jatkoi, että kun naispuoleinen seuraajani tuo toimistoonsa vieraan, tämän ensimmäinen ajatus on: ”Voi Jeesus! Tätä se tiesi, kun naisia otettiin kriisinhallintatehtäviin.” Vilpittömällä huumorimielellä lauotut kommentit johtuivat siitä, että innostuin loppumetreillä sisustamaan toimistoni.

Yli kuukausi sitten olin hankkinut torilta jotain pieniä viihtyvyyselementtejä työhuoneeseeni. Itseäni ajatellen on tietysti mukavampi mennä kotoisaan toimistoon, mutta myös mahdollisia papin kanssa käytäviä keskusteluja varten on eduksi, jos ympäristö ei muistuta toimintaelokuvista tuttuja poliisin kuulusteluhuoneita. Pientä alkusysäystä tarvitsin kuitenkin kamojen virittelyyn. Sen sain mukavasta havainnosta. Yhtäkkiä huomasin, että minä olen saanut tehtyä varsin sujuvasti muutamia tärkeimpiä pastorin vaihtoon liittyviä tehtäviä, joten tänään oli aikaa rymsteerata.

Olosuhteet huomioon ottaen olen lopputulokseen varsin tyytyväinen. Kävipä tässä ohimennen yksi rauhanturvaaja, joka saman tien totesi toimistoni hyvin viihtyisäksi. Kyllähän se on muuttunutkin.


Blogi%20181b.jpg
Aivan alkumetreillä toimisto oli erinomaisen askeettinen. Siirrettävän ja paketistaan avautuvan more-housen kalusto sisältää vain tärkeimmät tuotteet.

Blogi%20182b.jpg
Vieläkin askeettisuus paistaa läpi, mutta ainakin naapuritoimistoihin verrattuna kaiku on hävinnyt.

Onhan tämä knapsua*, mutta sisustaminen on varsin kivaa. Täällä Tshadissa nuo sisustuselementitkään kun eivät maksa liikaa. Verhot olivat arvokasta kangasta. Neljä metriä verhokangasta maksoi 14 000 KAFia, eli 21 €. Matto irtosi suunnilleen kympillä. Kaiken knapsuuden keskellä loihdin maskuliinisen silauksen viimeistelyllä. Kattoon ruuvatut verhonkiinnikkeet ovat jotain sinkittyä reikälistaa. Konttikentän konttien päältä löytyi joku sininen keppi, joka toimittaa verhotangon virkaa. En alkanut ommella verhoja kiinni, joten ne on kiinnitetty tyylikkäästi teipillä ja kierretty tangon ympärille, ettei teippi irtoa. Verhoja erillään pitävät kangassuikaleet – joilla on pakko olla joku sisustustermikin, jota en tiedä – on isketty seinään kiinni nitojalla. Armeijassa ei pidä sentään liikaa hienostella.

*) Knapsu. Torniojokilaaksossa käytetty murreilmaisu. Naismaisesti käyttäytyvä tai pukeutuva miespuolinen henkilö.