Tänään on ollut selvä lähtöjännitys päällä. Oikein mitään ei ole saanut aikaiseksi. Enää ei juuri mitään ole tehtävääkään, mutta esimerkiksi pakkaamiseen tuntuu menevän suhteettoman paljon aikaa. Kävelee vain hermostuneesti ympäriinsä, vaikka voisi latoa määrätietoisesti tavaroita reppuun. Tuossahan niitä on selvästi kahteen läjään jo parin viikon ajan kerätty. Mutta kun aloittaa, niin samalla tulee jo joku muu pikkujuttu mieleen, ja siitä seuraakin tasaista ympäriinsä sinkoilua. Kuulunee asiaan.

Tavaroita lajitellessa huomaa taas sen seikan, että puolustusvoimat kyllä pitävät omistaan huolen. Kotona minulla on matkavarustesetti, joilla pitäisi päästä perille asti. Lisää varustusta saadaan perillä, mutta kyllä tämäkin kapsäkki on jo sellainen tasoltaan, että on miehen huonoutta, jos ei onnistu. Kahdet Haix’in vaelluskengät suojaavat käyttöohjeen mukaan mottorisahan terältäkin. Ja istuvat jalkaan huomattavasti keskimääräisiä inttimäiskäreitä paremmin. Erityisen miehekkäät ovat avaruusajan henkeen muotoillut sirpalesuojatut aurinkolasit. Ohje lupailee, että jopa pienikaliiperiset haulit pysähtyvät niihin. En tosin aio tarkoituksellisesti testata. Aavikkopuku, päähineet, alusasut ynnä muut vaatteet tuntuvat mietityiltä kokonaisuuksilta. Vielä kun lisätään listaan 60 päivän malarialääkkeet, 50 päivän maitohappokapselit, kolmet antibiootit ynnä muut tarpeelliset aurinkorasvoista ja after sun –voiteista lähtien, niin luulisi näillä toimialueelle pääsevän. Ja jonkinlaisena pisteenä iin päälle mainittakoon pyyhe. Kahdessa froteepyyhkeessä ei ole mitään ihmeellistä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun missään puolustusvoimiin liittyvässä tilanteessa olen niitä nähnyt. Aina käteeni olen saanut sen armeijan käyneille tutun tuotteen: ainoa varmasti vettä hylkivä tuote varusmiehen kaapissa on pellavainen pyyhe, jota käytetään lähinnä veden kaapimiseen iholta. Froteepyyhkeet viestivät vääjäämättömästi, että nyt ollaan tosissaan liikkeellä. :)

120 litran reppuun sopinee talon tarjoamien välineiden lisäksi vielä muutama vapaavalintainen hyödykekin. Omia tavaroita en kuitenkaan aio suuremmin mukanani viedä. Varsinkaan mitään, minkä toivon olevan hyvässä kunnossa palatessani. Ihan kelpo pokettikameran kyllä ostin, mutta en elättele toiveita, että kuumuuden, kosteuden ja hiekkamyrskyjen jälkeen se enää toimisi kuin unelma. Lisäksi hieman punapigmenttiä sisältävä ihoni ei luultavasti pärjää mukaan laitetulla 15-kertoimisella aurinkovoiteella, joten hommasin järeämpää tahnaa. Tosin aurinko paistaa niin ylhäältä, että leveälierinen hellehattu suojannee kaiken ihan olkapäiden reunoja lukuun ottamatta.

Hatuista puheen olleen baretti ansaitsee ihan oman palstatilansa. Varusvarastolla sinisen letun kuitatessani sain käteeni minulle täysin vieraan vaatekappaleen. Tuvassa äijien kanssa vaatteita sovitellessa kuultiin hyväksyvää mutinaa bareteista, kunnes minä kiskaisin omani pään peitoksi. Kommentit olivat tylyjä ja yhtä aikaa äärimmäisen huvittuneita: ”Mikä leipurin lakki!” ”No tuossa sinulla riittääkin särmättävää.” Tupakaveriakin lohduteltiin: ”No ei tuo kovin hyvä vielä ole, mutta todella hyvä verrattuna papin barettiin.” Äärimmäistä aloittelijamaisuutta osoitti se, että edes peiliin katsoessani en tajunnut, mikä siinä niin hassua oli. Niinpä papin toimiin perehtymisen lisäksi jouduin suorittamaan itseohjautuvan baretinkäyttökurssin internetin välityksellä. Asiasta kiinnostuneille tässä pari linkkiä: baretti – osa 1 ja baretti – osa 2. Keittämisen sijaan tyydyin kuumaan veteen, mutta auttoi sekin. Viimeisen silauksen hoidin silitysraudalla baretin ollessa päässä. Raudan kuuma höyry oikoi enimmät vekit, eikä pääkään palanut. Jokohan nyt uskaltaisi mennä matkavarustuksessa pihalle.

Jos eivät muut silitä päätä, niin itse voi sen tehdä.

Surullisen kuuluisa baretti, sirpalesuojatut aurinkolasit, 50-kertoiminen aurinkovoide, hyttyssuihke trooppisia hyttysiä vastaan ja seurakunnan nuorisotyön lahjoittama Leatherman. Eiköhän näillä päästä alkuun.