Olen saanut viime aikoina valtavasti hienoja aihetoiveita sekä blogin kommenteissa että suoraan muita reittejä pitkin. Osa aiheista on sellaisia, että hauduttelen niitä aikani. Osaan en osaa tai voi vastata. Mutta suurin osa on sellaisia, että pyrin niitä tavalla tai toisella käsittelemään. Nyt luodaan katsaus päivärutiineihin, joita minulta on tiedusteltu.

Katsaus päivärutiiniin: ei ole

Noin. Katsaus päättyy tältä erää ja siirrynkin sitten vapaan keskustelun ja kommentoinnin osuuteen. Päivärutiini on näet aika suhteellinen käsite. Jääkärijoukkueen miehillämme työtehtäviin on kuulunut maastontiedusteluretkiä, lyhyitä päiväpartioita, pitkiä useamman päivän partioita, leirin vartiointia, leirin kunnostustöitä, yleisiä siivous ja kunnossapitotehtäviä, kalustohuoltoa, ampumaharjoittelua sekä erikoisempia harjoituksia kuten helikopteripartiointi. Vapaita hetkiä ei ole ollut liikaa ja tehtävät voivat muuttua aika lyhyelläkin varoitusajalla. Tämänpäiväisellä rankkasateella on varmasti vaikutusta tuleviin partioretkiin.

Toimistotyöläiset tai muilla keinoin leirin sisällä työtään tekevät ihmiset puolestaan vääntävät omaan työhönsä kuuluvia ”rutiineja”. Loppujen lopuksi niissäkin taitaa olla pysyvää vain ruokailujen ajankohdat, vaikka työnteon alue ei olekaan niin laaja kuin jääkäreillä. Kuljetuspuolen kavereiden tehtävät vaihtelevat liikenteen ja laitteiden kunnon mukaan. Sähkö ja atk työllistävät ajoittain enemmän, kun jotain ongelmia ilmenee. Henkilöstöpuolella on erilaisia aikataulutettuja tehtäviä, joita pitää pistää kuntoon. Operatiivisella puolella lienee jotain rutiineja eri päivystysvuorojen ym. palaverien suhteen, mutta niistä en itse tiedä sen enempää.

Minullakaan ei ole suoranaisia rutiineja, niin kuin niitä ei ole siviilissäkään. Toki arkiaamuisin pidettävä komentajan puhuttelu avainhenkilöille ja sen jälkeen toimistotöiden tilanteen tarkistaminen voidaan laskea jonkinlaiseksi rutiiniksi. Mutta siihenkin tulee poikkeuksia, kuten nyt kun ajattelin olla yön töissä. Jopa sunnuntain kenttähartaus voi olla muuttuva suure, niin kuin aikaisemmista kirjoituksistani on käynyt ilmi. Tällä hetkellä parhaiten olen rutinoitunut lounaan, päivällisen ja Kino Sagulinin iltanäytöksen aikatauluihin. Ja tietysti päivittäiseen saunomiseen, jonka yritän suorittaa usein ennen päivällistä, kun hanoista tulee vielä lämmintä vettä. Tosin leffan suhteen ajattelin tulevaisuudessa hieman rutiinejani särkeä. Alkuaika on mennyt niin tiiviisti uutta opiskellessa ja uusia kuvioita käynnistellessä, että tämän suurempaan rutinoitumiseen ei ole ollut mitään mahdollisuutta. Niin ja vielä … ehkä päivittäinen blogikirjoituskin pitäisi rutiiniksi laskea, mutta sille ei ole muodostunut mitään selkeää kirjoitusajankohtaa.

Rutiinit luovat turvallisuutta, mutta jossain määrin ne myös puuduttavat. Erityisesti turtuminen on vaarana tällaisessa ympäristössä, jossa elämä on huomattavasti rajoitetumpaa. Vapaapäivä on siviilissä päivä, jolloin on mahdollisuus tehdä sellaistakin, mikä ei työpäivänä onnistu. Täällä vapaapäivä voisi pahimmillaan olla ongelma, jos ei tiedä, mitä tekisi. Meidän rotaatiollamme tällaista ongelmaa ei ole ainakaan Goz Beïdassa vielä päässyt syntymään. Komennon ja huollon porukoilla on yhtä lailla kädet täynnä töitä kuin on ollut jääkäreilläkin. Toki tilanne on silloin ajan kulumisen suhteen erittäin hyvä, kunhan ei vain tule liikaa stressiä. Komentaja kyllä rohkaisi joukkoamme, että huonoa omatuntoa ei tarvitse kokea, vaikka jokaisena päivänä ei mitään suuria päätöksiä olisi tullutkaan tehtyä.

Vapaa-ajan tarjonta on tässä leirissä kuitenkin käsittämättömän hyvä ja monipuolinen. Työtehtävät vaihtelevat, mutta welfare-toiminta on löytänyt melko tarkasti omat uomansa. Niistä olen kirjoitellut aiemminkin, mutta tässä esimerkkinä viikon 30 tapahtumat, jotka ovat melko samanlaiset jokaisella viikolla. (I = irlantilaisten järjestämä. S = suomalaisten tapahtuma.)

Maanantai
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   16.00 Intervallijuoksuharjoitus (I)
   16.00 Nyrkkeilytreeni (I)
   18.45 Bingo (I)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)

Tiistai
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   15.30 Circuit-treeni (I)
   16.30 Circuit-treeni (I)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)
   20.00 Leffailta (I)

Keskiviikko
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   16.15 Race for Life -juoksukilpailu (I)
   15.30 Kuntopallo Circuit-treeni (I)
   16.30 Kuntopallo Circuit-treeni (I)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Iltahartaus (S)
   20.00 Tietokilpailu (I)

Torstai
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   15.30 Circuit-treeni (I)
   16.30 Circuit-treeni (I)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)
   20.00 Lihasrentoutusmeditaatio (I)

Perjantai
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   15.40 Intervallijuoksuharjoitus (I)
   18.45 Texas Hold’em turnaus (I)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)

Lauantai
   07.00 Centurion Competition kilpailu (I)
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   19.00 Iltamessu (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)
   20.00 Komedialeffailta (I)
   Penkkiurheilua aikataulujen mukaan. (I)

Sunnuntai
   09.30 Jooga (I)
   09.45 Messu (S)
   10.45 Messu (I)
   13.00 Lentopalloa / pesistä (S)
   15.00 Arabian ja ranskan tunnit (S)
   19.00 Rukoushetki (I)
   19.15 Kino Sagulin (S)
   20.00 Meditaatio (I)
   Penkkiurheilua aikataulujen mukaan (I)


Kun tämän lisäksi on tarjolla punttisali, lenkkeily, messi, saunominen ja muut vapaa-ajanviettovälineet, niin omat rutiininsa voi aika vapaasti luoda palveluksen ulkopuolella - sään salliessa.