Kaksi kuukautta jatkuneet vieroitusoireet ovat nyt ohi. Suomalaisilla on oma lentopallokenttä. Kuukauden päivät rotaation alusta ehdimme pelailla palloa, sikäli kuin sadekausi vain antoi myöten. Kenttä purettiin messin remontin tieltä, ja siitä asti olen tasaisin väliajoin kysellyt irlantilaisilta, missä mennään uuden kentän suhteen. Joka kerta vastaus on ollut, että asia on työn alla. Etsitään vain paikkaa, johon se leirin sisällä voitaisiin pistää. Messi laajeni hieman remontin yhteydessä ja sen edessä on usein vaunuja parkissa, joten lippuaukiolla ei ole kunnolla tilaa pelaamiseen. Rikkoutuneen verkon tilallekin lupasin lainata suomalaisilla olevaa verkkoa, mutta asia ei ole edennyt.

Muutama päivä sitten mieleeni juolahti ajatus, joka olisi kyllä pitänyt keksiä paljon aikaisemmin. Ei vaan tullut mieleen. Suomalaisten varastokonttien keskellä on kiva pieni aukio, joka sopii täydellisesti lentopallon pelaamiseen. Aukiolla on ollut aina tavaraa ja luonnollisesti siellä myös työskennellään, joten täysin joutilas tila ei ole ollut, eikä se varman siksi ole tullut mieleen potentiaalisena beach volley –stadionina. Esittelin ideani kaikista palloilulajeista innostuneelle kuljetusvälinealiupseerillemme, joka tarttui ideaan enemmän kuin innostuneesti. Seuraavana päivänä olimme jo kaksistaan nykertämässä kenttää kuntoon.

Ylimääräiset tavarat raahattiin kentältä pois. Kaveri ajoi kauhakuormaajalla hieman hiekkaa yhteen vettä keräävään painaumaan sekä raapi kauhalla kentän tasaisemmaksi ja puhtaammaksi. Konttien väliin pingotettiin verkko, jonka saikin tyylikkään kireälle. Kontti kestää kiristämistä huomattavasti enemmän kuin siirrettävä verkon tolppa. Kaverin vanttiruuvipatentit tekivät verkosta vielä näppärästi poistettavan. Minä askartelin naruista rajat, jotka ruuvattiin maahan kiinni. Sinisellä merkkausspraylla vahvistettuna viivoista tuli oikein kisakelpoiset.


Kenttä on kova. Paljastijaloin pelaamisesta taikka pallon perään syöksymisestä ei tarvitse haaveillakaan. Verkko ei kunnolla näy, joten pitää toivoa, että kukaan aja trukilla sitä rikki epähuomiossa. Eikä konttimaisema näytä yhtä uljaalta kuin uimaranta. Mutta olosuhteisiin nähden tämä on hieno stadion.

Kenttää reunustavat kontit ovat käsittämättömän hieno mukavuustekijä. Ilma on välillä hautovan kuuma, mutta pallo karkaa harvoin kauas rajoista. Ihan riittävän usein on tullut pelattua kentillä, joissa pallo vierii viettävää rantaa pitkin 50 metrin päässä olevaan järveen tai pomppii pitkälle pusikkoon. Nyt saa keskittyä pelaamiseen eikä pallon hakemiseen. Lisäksi konttien päälle voi laittaa vaikka katsomon. Vähän jo mietinkin, saataisiinko loppuajalle vielä Suomen kontingentin sisäinen beach volley –turnaus aikaisiksi.

Kentän yksi hienouksista on, että se on vain suomalaisille tarkoitettu. Osaa konteista ei voi pitää lukossa, joten ei ole hyvä, että muiden kansallisuuksien sotilaita pyörii alueella omin nokkineen. Kaikki eivät ole luotettavuudestaan tunnettuja. Irlantilaisilla on myös erittäin tarkat turvallisuussäännökset. Jos kentällä joku loukkaantuu, kysellään oitis, kenen rakentama kenttä se oli ja kenen on vastuu. Heti ensimmäisessä pelissämme yksi miehistä onnistui taittamaan nilkkansa konttien viereen laitettujen juomapullojen päälle astuessaan. Lisäksi kenttä on myös työpaikka. Suomalaiset eivät miehitä kenttää kokopäiväisesti, eikä pelaava ihminen yleensä tee samalla töitä – ellei satu olemaan welfare-upseeri. Ei ole kiva, että muiden kansallisuuksien pelaajia pitää sietää tai hätyytellä pois samalla, kun yritetään tehdä jotain alueella toimitettavia askareita.


Lentopallo on kesäpuuhastelun aatelia. Ehkäpä meidän kenttämme innoittaa irlantilaisia sotilaita potkimaan omia johtajiaan napakammin vauhtiin koko leirin kenttäprojektin suhteen. Meillä kun on vielä toinenkin verkko, jota voi irlantilaisille lainata.

Ihmissuhdetyötä tekevälle on iloista vaihtelua toimittaa tehtäviä, joista jää jotain konkreettista näkyviin. Tosin osan näkyvistä merkeistä toivon pian häviävän. Poltin ulkona puuhastellessani pohkeeni kauniin punaisiksi. Myös käsivarret, otsa, nenä ja niska muistavat kentän rakentamisen jonkin aikaa. Aurinkorasvan muistaa laittaa, kun lähtee urheilemaan tai partioon. Leirin sisällä työskenteleminen on usein tarkoittanut toimistotyötä tai lyhyempiä pihalla pistäytymisiä. Muutaman tunnin mittaista kentänrakennusprojektia ei osannut aloittaessa pitää ulkotyönä, ennen kuin iltapäivästä sairaanhoitaja huomasi, että pohkeeni loistavat kuin jarruvalot. Sunnuntain vuorikiipeilyssä loukkaantunut polvikaan ei tykännyt hyvää, kun into voitti järjen ja lähdin mukaan peleihin. Parempi olisi pitäytyä toistaiseksi huoltopuuhissa ja viritellä vaikka toiset rajat. Eihän täällä sentään niin alkeellisissa oloissa olla, että beach volleyta pitäisi pelata lentopallokentän kokoisilla rajoilla.