Aika menee käsittämättömän nopeasti. Kohta on kaksi viikkoa täynnä Afrikkaan tutustumista. Tuntuu, ettei ole saanut vielä juuri mitään aikaisiksi. Ja toisaalta, en olekaan. Kahdessa viikossa ei vielä käynnistetä uutta toimintaa nollasta. Niinpä tutustuminen kuvaa parhaiten sitä, mitä olen tähän mennessä tehnyt.

Ensimmäisenä Goz Beïdan päivänäni tapasin katolisen papin. Seamus on erinomainen veikkonen. Tulimme välittömästi hyvin juttuun keskenämme. Tänään oli sunnuntai, mutta en järjestänyt vielä omaa jumalanpalvelusta vaan käväisin katolisessa messussa. Oma viikkotoimintani käynnistyy ensi sunnuntaina. Olen ajatellut järjestää sunnuntaiaamuisin messun ja keskiviikkoiltaisin hartaushetken. Se riittää oikein hyvin säännöllisten hengellisten tilaisuuksien saralta.

Tämä on ehdottomasti oudoin seurakunta, jossa olen tähän mennessä työskennellyt. Toisaalta se on haastava, kun lähtökohtaisesti porukka ei koostu mistään seurakunta-aktiiveista. Toisaalta rinnallakulkijan ja luotettavan juttukaverin tarve on suuri. Papin pitää uskaltaa olla pappi, mutta myös toveri, joka kulkee siellä, missä miehet kulkevat. Yhden maastoretken olen jo ollut miesten mukana. Tänään puolestani olen pelannut lentopalloa, käynyt puntilla ja pelannut pokeriturnauksessa. Siinä sivussa tulee juteltua paljon niitä näitä. Ja kun sillä tavoin tulee ihmisten kanssa tutuksi, on miesten helpompi tulla juttusille, kun on jotain suurempaa sydämellä.

Vaikka en ole ollut tämän väistyvän porukan mukana kuin tämän pari viikkoa, vastaanotto on kyllä ollut täysin tuntemattomalle papillekin erinomaisen hyvä. Minua evästäneet konkarit sanoivat, että miesten kanssa syntyy todella paljon keskusteluja, mutta silti niiden määrä yllätti. Papin tarve rauhanturvajoukoissa on käsittämättömän suuri. Täällä nyt olevat miehet ovat tehneet erittäin rankasti hommia ja ovat olleet välillä hurjan väsyneitä. Melkoinen indikaattori on se, jos 20-25-vuotiaat nuoret miehet uskaltavat muiden kuullen sanoa, että kyllä pappia olisi täällä tarvittu, kun pää on meinannut hajota. Olen käynyt jo tämän parin viikon aikana useita syvällisiä keskusteluja ja monelle ihmiselle olen saanut olla kuuntelijana.

Papin läsnäolo on huomioitu selvästi ja positiivisesti. Pappia tervehditään ja puhutellaan mielellään. Välikäden kautta kuulin, kuinka miehet olivat miettineet, että kiroilua voisi vähentää, kun pappi on tullut joukkoihin. Yllättävä ja hieno välähdys oli se, kun jopa papin poissaolo huomioitiin. Erään pitkän toimistotyöpäivän päätteeksi minulta kysyttiin, että missä olen ollut koko päivän, kun ei ole näkynyt. Myös joukkojemme komentajan suunnalta olen saanut uskomattoman paljon tukea työlleni. Olen saanut erinomaisen lähtöasetelman työlleni. Vielä pieni jännitys on siinä, kuinka uusi Suomesta ja leppoisista oloista tuleva porukka ottaa minut vastaan.