Kerran kuussa SKJT pitää hankintakokouksen. Siinä päätetään eri työalojen ehdotusten pohjalta, mitä kaikkea operaatiota varten hankitaan. Prosessi on aika hidas, eikä ole ollenkaan varmaa, että kuluvan rotaation aikana tilatut tavarat ehtivät perille. Tätä hommaa pitääkin tehdä rauhassa ja pitkäjännitteisesti. Operaatio kehittyy, vaikka miehet vaihtuvat. Minä olen tilaillut kirkolliselle työlle ja welfare-toiminnalle juttuja. Leffat saattavat ehtiä ihan loppurotaatiosta tänne, tai sitten vasta seuraajani pääsee niitä hyödyntämään. Sen sijaan ehtoollisviineillä alkaisi olla jo kiire. Seuraavan messun ehtoollinen hoidetaan kastamalla leipä viiniin. Enempää ei riitä.

Osa hankinnoista puolestaan on osittain itsestäkin riippuvaisia. Joitakin tuotteita kun pystyy hankkimaan paikallisesti. Olen hankintaesityksissä ehdottanut, että toimistoni viihtyvyyttä parannetaan niin, että kahdenkeskisiin keskusteluihin tulevat ihmiset eivät koe olevansa amerikkalaisista elokuvista tutussa valkoisessa kuulusteluhuoneessa. Matto, verhot ja pöytäliina hankitaan paikallisesti. Samoin welfare-tilojen viihtyvyyttä parannetaan paikallisesti hankittavilla tuotteilla. Kävin katsastamassa niitä tänään torilla.

Jumalanpalvelus vietettiin koulunpäättäjäistunnelmissa. Aurinko paistoi lämpimästi aamusta asti ja hiki virtasi messussakin. Klo 11 lämpömittari näytti 39 astetta. 11.30 lähdimme neljän hengen partiolla Goz Beidaan. Kujia kävellessä oli varmasti yli 40 astetta. Onneksi tuli vettä mukaan, vaikka virvoitusjuomiakin oli putiikeissa tarjolla. Pepsin ostaminen on tullut ilmeiseksi rutiiniksi. Ei mennyt montaa minuuttia, kun ajoimme tutun kojun eteen ja olimme lastanneet 7 lavallista Pepsiä auton kyytiin. Samaa tuotetta samasta paikasta noudettuna saa messistäkin, mutta siinä välissä hinta pompsahtaa sen verran, että tukkumeininki toimii hyvin. Kunhan vaan pitää huolen, ettei isoja satseja ostaessa lisää myös kulutusta.


Samalla ammattitaidolla valmistetaan myös perinteinen Juhlamokka… Limaiset ja haisevat tölkit on syytä pestä. Vaikka sisus olisi kuinka hyvää tahansa, ei voida puhua nautinnosta, jos tölkki itsessään haisee kuvottavalle. Palvelustoverit pyörittelivät päätään, kun kuljin leirissä kolme lavaa sylissäni. Pitäähän papillakin paheita olla.

Limsa oli siis pakollinen ostos, joka oli syytä hoitaa heti aluksi alta pois. Sitten suuntasin toisen suomalaisen matkassa vaatturille. Hän oli viikko sitten otattanut itsestään mitat ja nouti nyt itselleen paikallista mallia olevan mittatilauspuvun. Sovittelujen aikana istuin penkillä ja katselin torin vilinää. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ihan rauhassa saatoin katsella ympärilleni. Muutamalla tähänastisella kerralla on aina ollut sellainen suorittamisen meininki ja kiireen tuntu, että ei ole oikein osannut nauttia olostaan. Oli kiva katsella. Pikkuvauvat roikkuivat hervottoman näköisinä naisten selkään kiinnitetyissä kankaissa. Naiset ja tytöt kävivät kaupan edessä olevalla vesiruukulla ja noutivat pienemmillä astioilla siitä vettä mukaansa. Myyjät lekottelivat varjoisissa kojuissaan.

Yksi asia pisti silmääni. Hämmästelin, että ovatko suomalaiset teinit tehneet jonkinlaista kulttuurivaihtoa, kun jotkut miehet ja pojat syljeskelivät kuin teinit bussipysäkillä. Voi olla, etten vain ole kiinnittänyt huomiota asiaan aikaisemmin, tai sitten kyseessä on ramadanin aiheuttama lieveilmiö. Muistelisin, että kaikkein tiukimmin ramadanin paastoa noudattavat muslimit eivät päivän aikana edes nielaise sylkeään. Siinä kuumuudessa alkaa varmaan suu iltaan mennessä kuivaa. Matkatoverini miettikin, että paikalliset ihmiset ovat henkisesti paljon vahvempia kuin suomalaiset. Ja uskon hänen olevan oikeassa. Harva voisi edes harkita noin tiukkaa kuukauden mittaista paastoa. Tosin en väitä, että paikallisetkaan siitä suoranaisesti nauttivat.

Kojuja kierrellessä mukaani tarttui viisi itämaisen näköistä mattoa. Lentoon en saanut niistä yhtäkään. Eikä tinkiminenkään saanut ilmaa siipiensä alle. Sadekauden tavaratoimitusten ongelmiin vedoten myyjät pitivät hinnoista kiinni aika napakasti. En silti pidä hintoja suoranaisesti kiskontana. Verhokankaitakin ostin paria erilaista. Sommittelen ostoksiani eri paikkoihin. Nähtäväksi jää, mikä päätyy körmyyni, mikä toimistoon ja mitä tuon kotiin.

Afrikkalaista luotiliiviä en sentään hankkinut. Pari suomalaista ihastui amuletteihin. Niitä tehtiin tilauksen mukaan. Ostaja sai valita, ottaako kranaateilta, veitsiltä vai luodeilta suojelevan mallin. Jos niitä saisi YK:n sinisinä, voisi ehdottaa, että luotiliivin sijasta suomalaiset rauhanturvaajat kuljettaisivat tällaisia amuletteja. Olisi paljon kevyempää.

Tässä linkissä on tiedottajamme kirjoittama juttu pääkaupunkiseudun hankkijan työpäivästä N'Djamenan basaareissa ja kaupoissa.