Joukkomme on tämän viikon ajan ollut jaettuna kahteen osaan. Toinen puoli on ollut tehtävässä leirin ulkopuolella. Loput ovat työskennelleet leirissä. Keskellä viikkoa vaihdettiin vuoroja. Sotilaspastori on henkilö, joka tällaisissa asioissa on yleensä keskimääräistä etuoikeutetummassa asemassa. Mietin, että lähtisinkö miesten kanssa metsään, mutta kipeän polveni ja näköpiirissä olleiden työkiireiden vuoksi päätin olla ilmoittautumatta. Ja jälkikäteen valinta osoittautui oikeaksi. Viikon aikana on ollutkin riittävästi puuhaa ilman muutaman yön reissuja. Eikä kinttukaan ole vielä kunnossa. Suurimpia työsarkoja ovat olleet huomisen Goz Beidan kirkon saarnan valmistelu sekä viime viikonlopun palautepalaverin pitäminen, purkutilaisuuden järjestäminen ja tulosten kokoaminen.

Tänne saapuessani istuimme komentajan kanssa vierekkäin lennolla Helsingistä Pariisiin. Siinä hän ehdotti, että järjestäisimme kerran kuukaudessa tilaisuuden, jossa koottaisiin koko Goz Beidan Suomen kongintentti yhteen ja purettaisiin tunnelmia, kerättäisiin plussia ja miinuksia sekä hankittaisiin palautetta mission kehittämiseksi. Olemme mietiskelleet sopivaa ajankohtaa ja hieman on idean toimivuuskin ollut epäilyksen alaisena. Viikko sitten lauantaina sellainen kuitenkin järjestettiin, vaikka aivan jokainen mies ei leirissä silloin ollutkaan. Komentaja itsekin oli reissun päällä.

Vastasin tilaisuudesta ja komentajan kanssa tekemämme suunnitelman mukaisesti jaoin porukkamme mahdollisimman sekalaisiin ryhmiin. Seitsemässä ryhmässä oli väkeä jokaisesta paikalla olevasta jääkäriryhmästä ja komento- ja huoltojoukkueesta. Heillä oli 45 minuuttia aikaa keskustella kaikista haluamistaan missioon liittyvistä asioista. Keskustelun ohessa heidän kuului kirjoittaa asioita eri sarakkeisiin: 3 plussaa, 2 plussaa, 1 plussa, 1 miinus, 2 miinusta ja 3 miinusta. Tämän jälkeen ryhmät esittelivät asiat, ja minä otin palautepaperit muistiin. Samalla käytiin hyvin pikainen keskustelu joistain yksityiskohdista, mutta siihen ei ollut kunnolla aikaa, kun käärmeoppitunti painoi päälle.

Tämän viikon aikana olen käynyt läpi vuorollaan kummankin kontingentin puolikkaan kanssa koostettua palautetta ja epäselväksi jääneitä kysymyksiä. Niiden perusteella osaan koostaa palautteen lopulliseen kirjalliseen muotoon ja palauttaa sen komentajalle. Hän itse ei osallistunut tilaisuuden purkuunkaan, vaikka tilaisuus olisi ollut. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä siitä, että kaikki miehet eivät uskalla avata suutaan ja sanoa rehellisesti mielipiteitään, jos koko porukan komentaja on kuulemassa. Yllätyinkin siitä, miten vilkasta keskustelu oli niin ryhmissä kuin kokoavissa tilanteissakin. Oman arvioni ja miehiltä saamani palautteen perusteella kyseistä menettelyä kannattaa ehdottomasti suositella myös tuleville rotaatioille.
Oli erittäin hyvä kuulla, mitkä asiat koettiin hyviksi. Niitä kannattaa aina välillä palauttaa mieliin. Negatiivisista asioista osa oli sellaisia, jotka selvisivät pelkästään sillä, että ne tulivat ilmi ja osoittautuivat väärinkäsityksiksi. Toinen puoli on listalla, jonka eteen pyritään tekemään töitä. Tieto toiveiden eteenpäin menemisestä näytti tekevän hyvää. Parasta oli kuitenkin huomata se, että porukassa valmiina ollut hyvä yhteishenki tuntui yhä vain parantuvan, kun miehet saivat sanoa ääneen asioita, joita olivat pyöritelleet mielessään.

Palautteen tarkempi sisältö kuuluu joukkomme sisäisiin asioihin, enkä voi niitä käydä tässä läpi. Vaikka voisin olla enemmänkin miesten kanssa tekemisissä, ilahduin siitä, että olen itse kokenut joukon ajatukset hyvin sen suuntaiseksi, mitä tulokset osoittivat. Hyvä, että olen pysynyt jossain määrin ajan hermolla. Iloitsin kovasti myös welfare-toimintamahdollisuuksien huippuarvosteluista, vaikka itse en ole mitään ihmeellisiä juttuja sen eteen tehnytkään. Suurin osa mahdollisuuksista on ollut jo täällä ennen minua, mutta kun puhutaan hyvää vastuulla olevasta työalasta, niin kyllä se silti lämmittää. Toisaalta haasteekseni otan heti vastata huutoon, että koko joukon yhteisiä tilaisuuksia olisi enemmän. Riittää siis puuhaa loppuun asti.