Blogini lukijat ovat tykänneet kuvista. Ja ymmärrän oireyhtymän erittäin hyvin. Sarjakuvat lienevät syvällisintä tekstiä, jonka lukemiseen pystyn kunnolla keskittymään. Olen tosin ottanut tavoitteekseni, että lukisin Koraanin läpi täällä ollessani - kun sellaisen sain tilattua papin tarvikkeiden mukana. En ole vielä aloittanut, mutta näytti ensivilkaisulla todella raskaalta. Niin kuin Raamattu varmaan näyttää monen mielestä. Siksipä ilahdutan nyt rakkaita radion kuuntelijoita jättämällä pitkät jorinat ja näyttämällä kauniita kuvia. Olen saanut tähtäimeeni neljä uutta eläinlajia, jotka nyt innolla esittelen.



Tai no ... Tämä veikkonen ei ole mitenkään uusi. Edellisessä eläinten bongausta käsittelevässä jutussani minulla oli aasista nähtävillä lähinnä peräpää. Siksipä tässä näytiksi uljaan ratsun valpas katse. Goz Beïdan toriparkista bongasin tämän menijän.



Edellisellä kerralla esittelin myös perhosen, joka oli varsin iso. Sadekausi tuntuu edetessään tuovan esiin yhä suurempia lentelijöitä. Tässä mallia varsin juhlallisen kokoisesta yöperhosesta. Pation lankku on 10 cm leveä, joten kärkiväli tällä pommikoneen näköisellä kaverilla on siivet levällään 12-15 cm.



Iso on tämäkin ötökkä. Ja ilkeän näköinen myös. Ei toki maineeltaan pärjää Water Bugille, mutta en mielellään työntäisi sormeani tuonkaan nenän eteen.



Viimeisenä esittelen oman suosikkini tähän asti tapaamistani Afrikan elukoista. Nimeä en tiedä, joten menköön koppakuoriaisena. Tästä kerroin jo edellisessä eläinaiheisessa kirjoituksessa, mutta kuvaa ei silloin vielä ollut. Eilen illalla löysin näitä useampia. Tämä taisi olla suurin ja parhaassa kuvauspaikassa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten pokkarikamerani ottaa lähietäisyydeltä tarkkoja kuvia. Tosin näiden kuoriaisten kuvaamiseen ei mitään suurennuslasia tarvitakaan. Kokoa tällä luontokappaleella on suunnilleen sen verran kuin laittaisi jalat halkaistulle pingispallolle.

Ulkonäkö on mielestäni herttainen. (Makuasia. Tiedän.) Uskoisin, että tämä kaveri on ollut esikuvana monille piirrosleffojen kovakuoriaisille. Mutta kaikkein parasta on ötökän käyttäytyminen. Jos sitä menee härnäämään vaikkapa sormella tökäten, se alkaa sihistä kuin kissa - ja uskomattoman äänekkäästi. Huvittavinta on kuitenkin katsella sen lentoyrityksiä. Luoja on suonut siivet, mutta antanut ilmeisesti paria numeroa liian pienet. Lentäminen näyttää samalta, miltä näyttää kissanpentu, jota emo kantaa niskasta retuuttaen. Kimalainenkin on melkoinen lentäjä-ässä tähän kaveriin verrattuna. Näin nyt myös omin silmin sen, miten huoliteltuja laskeutumisia tämä tekee. Muutaman metrin lennon jälkeen joko voimat loppuvat tai sitten on laskeutumista koskeva oppitunti jäänyt ilmailuopistossa käymättä. Kaveri vain yksinkertaisesti lopettaa siipien räpyttelyn noin puolen metrin korkeudessa. Sitten kuuluu kiva kopsahdus, jonka jälkeen tarkastellaan, missä asennossa satutaan olemaan. Näkemässäni mallisuorituksessa veikkonen räpisteli kiitoradalla ketarat taivasta kohti. Aivan paras ötökkä!