Tuttuun joululauluun on kirjoitettu monta säkeistöä joulukirkkomatkan tunnelmista. Jos kaiken haluaisi pistää muistiin, yksi tai kaksi säkeistöä ei riittäisi kertomaan Goz Beïdan kirkkomatkasta. Jääkärimme olivat tänä aamuna ampumaradalla. Osanottajakadon vuoksi peruin oman jumalanpalveluksemme ja lähdin muutaman halukkaan kanssa tutustumaan kylän protestanttikirkkoon. Yksi leirin tulkeista on kristitty, ja hänellä on tapana kävellä joka sunnuntai klo 8 alkavaan jumalanpalvelukseen mennen tullen 7 kilometrin taival. Tällä kertaa säästyi kävelemisen vaiva, kun hän pääsi oppaaksi seitsenhenkiselle seurueellemme. Vyötin pistoolikotelon ja heitin autoon raskaan luotiliivin, taisteluliivin ja kypärän. Oli odotettavissa normaalista poikkeava kirkkomatka.

Olin huolissani, ettei vain hieman myöhästynyt lähtömme aiheuta noloa myöhästymistä. Suomessa kun on tottunut siihen, että jumalanpalvelusta tarkemmin alkavia tilaisuuksia taitaa olla vain joulurauhan julistus. Siniovisen kirkkorakennuksen ulkopuolella havaitsin, että olisi pitänyt uskoa siskon kokemuksia afrikkalaisista aikatauluista.


Suomalainen kirkkoseurue viisi minuuttia myöhässä.

Lasten pyhäkoulu oli alkanut viereisessä olkirakennelmassa. Pastorikin tuli vaihtamaan muutaman sanan muukalaisten kanssa. Ehdimme myös arvailla tulevan kirkkokäynnin vauhdikkuutta, kun kirkkoon kannettiin hervottoman isoja kaiuttimia. Varttia yli alkoi sisäänheittomusiikki soida, ja istuimme meille osoitetuille etuosan penkeille. Vastapäätä jammasi pieni mutta sitäkin eläväisempi kirkkokuoro. Paikallinen mies sulki vieressäni kännykkänsä ja pyysi meitä tekemään samoin. Se siitä pimeästä Afrikasta ja sen eksotiikasta.

Ranskankielinen jumalanpalvelus erosi rakenteeltaan yllättävän paljon totutuista kuvioista. Parin sadan metrin päässä olevassa katolisessa kirkossa saatettiin tarjoilla tutumpia elementtejä. Onneksi vieressäni istui tulkki, joka kertoi, missä mennään. Ensin laulettiin ja odotettiin ihmisiä paikalle. Rukousten ja tervehdysten jälkeen ylistettiin. Kristityiksi kääntyneiden kastetta odottavien oppilaiden siunaamista seurasi osio, jossa mekin olimme esillä. Jokainen kirkkoon tullut uusi kasvo nousi ylös ja esittäytyi. Pastorin pyynnöstä esittelin suomalaisen seurueemme ja kerroin, että tulemme kylmästä ja pohjoisesta maasta. Tuhansien järvien, metsien, lumen ja jään Suomesta. En tiedä, kuinka hyvin Tshadin ihmiset pystyivät sisäistämään, kun sanoin, ettei kotimaassamme ole koskaan niin kuuma kuin sillä hetkellä oli – vaikka oli pilvinen sadekauden päivän aamu. Esittäytymisten lopuksi uusien tulokkaiden puolesta rukoiltiin ja laulettiin tervetulolaulu. Tulkki kertoi, että siinä sanottiin: ”Älkää pelätkö Jumalan huoneessa. Ovet ovat teille aina auki. Olette tervetulleita milloin vain.”


Paikallinen rumpu oli yllättävän monipuolinen soitin. Kerroin esittelyssä, että on kiva kuunnella menoa, jota suomalainen rytmitaju ei pysty matkimaan. (Kuva: Tiedottaja)

Saarna oli tehokas. Uskoisin, että suomalaiseen hengellisyyteen tottuneelle se olisi jopa liian hyökkäävä. Enhän minä siitä mitään ymmärtänyt, mutta tulkki näytti minulle raamatunkohdat, joita ihmiset omista Raamatuistaan saarnaajan ohjeen mukaan seurasivat. Vahvoja ja rohkeasti parannukseen kehottavia olivat. Saarnan jälkeen taas joitakin ihmisiä nousi seisomaan. Tällä kertaa he olivat niitä, jotka ilmoittautuivat kasteoppilaiksi ja halukkaiksi kääntymään kristityiksi. Kolmetoista ihmistä ehdin seisaallaan olevia laskea.

Kankku alkoi olla jo aika kipeä, kun kirkolliset ilmoitukset olivat vuorossa. Olihan tilaisuus kuitenkin kestänyt jo kaksi tuntia. Missään kohdassa ei näet sanoja säästelty tai kiirehditty. Kolehtiin valmistauduttaessa tajusin, että osittain virsiä muistuttavat laulut oli säestetty joko taputtaen tai paikallisilla rummuilla. Kaiuttimet ilmestyivät kuvaan vasta kolehtia valmisteltaessa. Sähkökitara, basso ja muita laitteita tuotiin kirkon eteen. Seurakunta oli pitänyt keräyksen, ja nyt esiteltiin, mitä soittimiin tarkoitetuilla rahoilla oli saatu hankittua. Kaikkea tarvittavaa ei vielä ollut, ja minultakin kysyttiin, voisinko kerätä omissa messuissamme kolehdin tätä hanketta tukeakseni. Ajatuksena oikein hyvä.

Suomessa kolehti kerätään siten, että ihmiset istuvat paikallaan ja haavi kiertää. Täällä juttu meni päinvastoin. Penkkiriveittäin jokainen tuli jonossa kolehtiastian luo. Jokainen käsi myös ojentui keräysastian päälle. Silti läheskään kaikilla ei ollut mitä antaa. Mutta kun kaikki tekevät samalla tavalla, ei kukaan ole silmätikkuna siitä, laittoiko jotain vai ei. Aika kätevää, kun alkuihmetyksen jälkeen asiaa uudelleen miettii.

Loppusiunauksen jälkeen seurasimme pastorin perässä ulos. Kättelin häntä ja muita toimittajia. Mutta hetken jouduin ihmettelemään, kun tulkki viittoili minut jäämään jonon jatkoksi. Siihen samaan jonoon liittyivät kaikki kirkosta tulevat. Jumalanpalveluksen jälkeen on näköjään tapa, että jokainen kirkkovieras kättelee toinen toisensa. Hygieniasyistä meitä on kyllä varoitettu tarpeettomista kontakteista paikallisiin. Autoon päästyäni olinkin kiitollinen sairaanhoitajan antamasta käsidesistä, kun oli kuitenkin tullut paiskattua kättä lähes kaikkien 291 kirkkovieraan kanssa.


Pastorin kaapu eroaa hieman suomalaisesta virkavärityksestä. Saarnamies tyylitteli tutummin mustavalkoisessa. Kättelen juuri messun juontajaa ja laulujen johtajaa. Punapaitainen mies luki tekstit. Selkäni takana tulkki ja paikallinen poliisipäällikkö, joka halusi tulla vastavuoroisesti minun toimittamaan messuun. (Kuva: Tiedottaja)

Pappi tuli juttelemaan messun jälkeen. Hän pyysi minua saarnaamaan seuraavana sunnuntaina. Liekö kalju pääni tehnyt vaikutuksen vai luotetaanko länsimaisen pastorin sanaan/Sanaan automaattisesti? Lupasin, että voin saarnata, mutta en vielä seuraavana sunnuntaina. Pidän tulkin välityksellä yhteyttä ja katson, milloin sopiva rako sattuu. Sotilaspastorin työhön kuuluva paikallisiin uskonnollisiin auktoriteetteihin yhteyden pitäminen lähti näköjään käyntiin raketin lailla.

Limsakaupan kautta suunnistimme takaisin leiriin. Kirkkokansa ei vielä poistunut, vaan kastetut jäsenet jäivät jatkamaan kerran kuukaudessa vietettävää ehtoollista. "Käymään vain tänne tultiin eikä olemaan", ei sovi tähän tilaisuuteen. Vielä en ole uskaltanut kysyä autoa ja aseitamme vartioineilta kuljettajiltamme, että miten saivat aikansa kulumaan.