Heräsin seitsemältä. Oli kylmä. Sisällä +18 on kyllä yleensäkin vähän viileä, mutta patterit olivat jo täysillä. Pitänee soitella ja tilata lisää lämpöä. Hetkellinen uutuudenviehätys oli siinä, että sängystä vessaan oli matkaa alle 5 metriä ja sen pystyi kulkemaan nopeammin kuin pelkkien jalkineiden etsiminen ja körmyn vetoketjun avaaminen olisi Goz Beidassa kestänyt.

Vaatekaapilla törmäsin ihan uuteen ongelmaan: mitä pistäisin päälle? Kyseessä ei ollut naisten ”ei ole mitään päälle pantavaa” –ongelma. Kaapissa oli useaan käyttötarkoitukseen sopivia vaatteita. Piti ihan miettiä, mitä tässä on tänään tarkoitus tehdä. Pistetäänkö kotona oleskeluun sopivia vaatteita, vai onko tarkoitus kohta kiiruhtaa jonnekin ihmisten ilmoille? Sotilasorganisaatiossa valinta on huomattavan helppo. Jos on joku operatiivinen tehtävä, siihen on tarkasti määrätty vaatetus. Jos ollaan leirissä, voi valita shortseista tai pitkälahkeisista housuista. Ei mene aamun aloittamiseen liikaa aikaa.

Aamupalan valinnassa ei sen sijaan ollut mitään vaikeuksia. Jääkaappi oli ollut pois päältä, joten siellä ei ollut edes valoa. Aika tyhjää oli kuiva-ainekaapeissakin. Astiakaappeihin oli kuitenkin kiva tutustua. Kätevässä olkalaukussa raahattavien peltilautasten sijasta tarjolla oli nyt monenlaista astiaa, vaikka täytettä niihin ei löytynyt. Oli hiljaista. Ilmastointikone ei pauhannut. Ei kuulunut leirin ääniä, lintujen viserrystä, sirkkojen peruutussummeria tai edes patiolla askeltavien saappaiden kopinaa. Ei kuulunut mitään.

Kodin hienous alkoi avautua vasta, kun oli nukkunut yön yli. Pyyhe ja muut peseytymisvälineet olivat vessassa koko ajan. Mitään ei tarvinnut kuljettaa mukana. Samoin keittiö, vaatekaapit ja kaikki muut tavarat. Ne olivat omilla paikoillaan – lukuunottamatta karmeaa tavaraläjää eteisen lattialla. Korvakin tottui pian omiin kaiuttimiin.

Aloin selvitellä neljän kuukauden aikaista postipinoa. Nissanin pakoputken pörpötystä enteillen Ake oli laittanut sopivasti kirjeen, jossa oli otsikot: ”Toimita romuajoneuvo vain viralliseen vastaanottopisteeseen.” Tarkoitus olisi kuitenkin entisellä pärjätä. Kotiseututietämyksen päivittämistä varten odottaa työhuoneen lattialla iso pino paikallislehtiä. Onneksi olin hoksannut laittaa oveen lapun: ei mainoksia.

Pari hauskaa havaintoa tuli ensimmäisenä päivänä tehtyä. Farkut olivat selvästi löystyneet kaapissa. Viitisen kiloa kevyempänä tulin kotiin, ja osa on ilmeisesti lähtenyt vyötäröltä. Saa nähdä, kauanko itsehillintä riittää, ettei herkuttele itseään nopsasti taas vanhoihin mittoihin. Samaa kilvoittelua taitaa olla muillakin. Tämän jutun mukaan porukkamme laihtui kokonaisuudessaan yli 170 kiloa.