Takana on valtavan mukava sunnuntaipäivä. Ohjelmassa oli pesäpalloa, lenkkeilyä, kivoja elokuvia ja mukavia tuokioita miesten kanssa. Päivän aloitus oli myös erinomainen. Viihdyin aamun messussa erittäin hyvin. Tunnelma oli mukava ja itsellä oli erittäin viihtyisä olo. Toivottavasti siitä kokemuksesta välittyi rippeitä myös miehille.

Messun jälkeen menin toimistolleni, jonne yhtäkkiä eräs jääkäreistä toi mukanaan naisen, joka oli etsiskellyt minua. Amerikkalainen täti-ihminen tuli Goz Beidan kylästä eräästä kristillisestä avustusjärjestöstä. Presbyteerikirkon piirissä vaikuttavat avustustyöntekijät etsivät mahdollisuutta osallistua ehtoollisenviettoon. Goz Beidan protestanttikirkko oli heille tuttu, mutta ehtoollista siellä vietettiin harvoin. Lisäksi kaikki järjestön työntekijät eivät osanneet ranskaa, joten jumalanpalveluksesta olisi suurin osa mennyt aivan autuaasti ohi. He olivat tietoisia, että leirissämme vietetään messuja, ja erään upseerimme vinkistä tämä työntekijä, Jane, oli etsiytynyt toimistooni.

Kerroin Janelle, että he ovat erittäin tervetulleita luterilaisen messun ehtoolliselle. Samaan hengenvetoon jouduin myös pahoittelemaan, että se olisikin sitten ainoa antoisa asia. Koska hengelliset asiat ovat asioita, jotka on paras puhua ihmiselle sillä kielellä, joka on oma sydämen kieli, messu toimitetaan suomeksi. Siksi jopa ranskankielinen messu olisi heille kotoisampi kuin suomalainen. Kysyin, onko heillä mitään ongelmia katolisen kirkon suhteen. Presbyteerit ovat protestantteja niin kuin luterilaisetkin, eikä protestanteilla ja katolisilla ole virallisesti ehtoollisyhteyttä keskenään. Jane vastasi niin kuin oletinkin. Heidän puolestaan ongelmia katolisten suhteen ei ole, mutta katoliset eivät välttämättä toivota heitä tervetulleiksi ehtoollispöytään.

Armeijaolosuhteissa katolinen kirkko ei ole niin jyrkkä kaikkien tapojensa suhteen. Esimerkiksi yhteinen synnintunnustus ja synninpäästö kuuluvat vain hyvin harvoihin jumalanpalveluksiin, vaikka normaalisti yleisin tapa on yksityinen ripittäytyminen. Täällä sekä Seamus että Dan toimittavat yhteisen ripin niin kuin luterilaisissa jumalanpalveluksissakin tapahtuu. Samoin ehtoollisen suhteen he ovat vapaampia. Olen käynyt katolisten ehtoollisella kuten muutamat muutkin joukkomme jäsenet. Siksi vein Janen Danin juttusille. Kävi niin kuin arvasinkin. Dan toivotti erittäin lämpimästi vieraat tervetulleeksi mihin tahansa heidän messuistaan. Näin amerikkalaiset saavat ehtoollisen lisäksi myös muun jumalanpalveluksen omalla kielellään. Kaikki kolme olimme samaa mieltä siitä, että ulkomaalaisten joukossa täällä on aktiivisia kristittyjä niin vähän, että ei kannata ryhtyä mustasukkaisesti vaalimaan omia tapojaan. Muuten jää lopulta ilman kristittyjen yhteyttä.

Tapaaminen poiki myös uuden hienon kontaktin. On aika vaikea lähteä kylälle pyörimään ja kyselemään, onko täällä jotain kristillisiä järjestöjä, joihin voisi pitää yhteyttä. Janen kautta löysin protestanttisen avustusjärjestön. Lisäksi sain kuulla katolisesta järjestöstä sekä juutalaistaustaisesta järjestöstä. Papin tehtävä on pitää yhteyttä kristillisiin avustusjärjestöihin, mutta se on aika hankalaa, jos ei edes tiedä, ketä paikkakunnalla on. Nyt tiedän. Ja perjantain jälkeen tiedän vielä enemmän. Jos onnistumme suunnitelmassamme, menemme Danin kanssa perjantaiaamuna heidän lyhyeen aamuhartaushetkeensä ja samalla tutustumme tarkemmin heidän toimintaansa. Raportoin sitten tarkemmin, kun olen pistäytynyt paikanpäällä.