Sadekausi alkaa päästä vauhtiin. Taas sataa. Aamulla tihkutteli ja illalla iltahartautta pitäessäni tuuli meinasi tulla welfare-teltan kankaista sisään. Oli hurjaa, miten tuuli puhalsi jopa telttapohjan alle. Vettä ei tuulen ohessa tullut ihan kamalasti eikä hiekkamyrskyäkään tullut tällä erää. Mutta kyllä tuota kosteutta silti riittää. Piti ihan sadevaatteet pukea teltasta toimistoon siirtymistä varten. Vaan eihän tällä toimistopäivystysvuorolla kukaan käynytkään, niin kuin kovasti epäilin. Iltahartaudessakin oli vain yksi henkilö. Tosin eri kaveri kuin edellisellä kerralla, joten mahdollisuuksia on, että joskus olisivat kummatkin yhtä aikaa.

Olen kirjoitellut kovasti kaikkia positiivisia asioita ja iloisia yllätyksiä. Mutta tuo rapa kyllä harmittaa. Ei siitä ole leirin sisällä vielä mitään ongelmaa tullut, mutta silti. Elämä on sotkuista, mikä haittaa myös harrastustoimintaa. Kun vesi ei imeydy, niin jokaisen sateen jälkeen esimerkiksi lentopallokenttä on poissa pelistä parin päivän ajan. Ja siinä ajassa ehtii jo uusi sadekin tulla. Keskipäivän siestan aikaan klo 13 olen järjestänyt lentopallovuoron, mutta kovin montaa kertaa ei ole vielä ollut mahdollisuutta pelata. Tänään sain papin tarvikkeiden ohella lähetyksen, jossa oli pari lentopalloa ja pari koripalloa. Saattavat joutua odottelemaan aikaa kuivempaa.


Suomessa tällainen kenttä vielä menettelisi, mutta täällä ei maassa lilluvan veden suhteen pidä olla hygienia- ja terveyssyistä liian huoleton.

Edellä mainitusta kontista löytyivät ilokseni myös pesäpallovälineet. Se sopii vähän rapaisempaankin ympäristöön, joten ehkäpä sadekaudella urheilu muuttuu suomalaiskansalliseen suuntaan. Ainakaan tänään ei muta haitannut isoja poikia, kun innoissamme testailimme välineitä merikonttien välissä. Pari kertaa taisi pallo pomppia trukin sivupeileihin tai kopistella miehistönkuljetusvaunun panssareita. Mitään ei sentään saatu rikki.

Jalkapalloa ovat äijät käyneet muutamia kertoja pelaamassa. Itse en ole vielä ollut mukana. Irlantilaisista ei tässä tapauksessa saa peliseuraa, kun heiltä jalkapallon pelaaminen on kielletty. Maaperä on niin kova, että saattaa tulla loukkaantumisia. Ihan ymmärrettävää saarivaltion edustajille, kun he ovat tainneet tottua noihin nurmikenttiin. Suomalaisille sorapelaajille homma ei ole mitenkään uusi. Silti yksi edellisen rotaation taistelijoista lähti jalka paketissa kotiin, kun jalkapallopelissä tuli vauriota.

Lenkkeily on tietysti aina kaikkialle sopiva urheilumuoto. Aikaisemmin kävelylenkkejä sai tehdä kiertämällä leirin muuria vallihaudan ja muurin välissä olevalla tasanteella. Yksi kierros oli 1,4 kilometriä. Sadekausi näytti voimansa ja nyt vallit sortuilevat siinä määrin, että lenkeille on lähdettävä leirin ulkopuolelle. Tosin lenkkejä saa tehdä vain siten, että ollaan vartijoiden näköpiirissä. Vartiotornien suojassa oleva juoksurata on sellainen paikka. Samoin lentokenttä silloin, kun sinne menevät lentokenttää vartioivat joukot päivystämään. Iltapäivällä ennen päivällistä onkin mahdollisuus parin tunnin ajan juosta lentokentän reunaa pitkin.

Punttisali edustaa niin sanottua sisäurheilua. Iso teltta suojaa sateelta, mutta illan hämärtyessä yöperhoset ja muut hyönteiset pyörivät siellä ihan niin kuin ulkonakin.


Ei tämä ihan Kangasalan uudelle Kuntokeskus Linjalle pärjää, mutta näihin olosuhteisiin ihan kelvollinen tuote. Vieressä on toinen teltta, josta löytyvät kuntopyörät ynnä muut aerobisen harjoittelun laitteet.

Hommia on ollut ihan kiitettävästi, mikä saa ajan kyllä kulumaan nopeasti. Huomenna on tasan kuukausi täynnä. Urheilumahdollisuudet nähtyäni oletin, että liikunnan harrastaminen tulee täällä korostumaan. Toisin kävi. Pitäisi varmaan yrittää saada urheilut kunnolla käyntiin, ettei aivan läskisty. Olen näet menettänyt toivoni sen suhteen, että ruokalassa saisi pieniä annoksia. Jos pyytää vähän, kokit laittavat saman verran kuin normaalisti. Jos pyytää jättämään jonkun tuotteen pois – esimerkiksi perunat – he laittavat muita tuotteita tuplamäärän. Tänään sain jätettyä keitetyt perunat pois, mutta kun keskustelin kokin kanssa siitä, mitä eräs erikoisen näköinen tuote oli, toinen kokki ujutti jostain takavasemmalta paistettua perunaa lautaselle. Epätoivoista. Roskiinkaan ei viitsisi ruokaa heittää. Täällä kun ala-asteiden opettajien ”ajatelkaa Afrikan lapsia” –argumentti on varsin helposti toteutettavissa. Täytyy siis toivoa, että maha ei marraskuuhun mennessä ehdi kasvaa liikaa.