Minulta kyseltiin tunnelmia siitä, miten YK-joukoissa palveleminen ja Suomen armeijassa oleminen eroavat toisistaan. Pari kirjoitusta sitten tulin sanoneeksi, että ei täällä oikein huomaa olevansa Afrikassa. On niin kuin olisi armeijassa, paitsi että on kuumempaa koko ajan. Tämä pitää tietenkin paikkansa, kun vertaa ennakkokäsityksiään Afrikasta ja muistikuviaan armeijasta. Mutta jos vertaillaan rauhanturvaajan ja varusmiehen arkea keskenään, pitää mennä huomattavasti tarkempiin yksityiskohtiin. Niissä on kuitenkin paljon samaa. Muutama merkittävä ero silti löytyy.

Ikä. Armeijassa saattaa olla joskus joku "ikäloppu" varusmies, joka on palveluksessa jopa 25-27 –vuotiaana. Suurin osa suorittaa kansalaisvelvollisuutensa aika tarkasti 20-vuotiaana. Meillä on mukana yli 50-vuotiaitakin. Ilmapiiri palveluspaikassa muuttuu ratkaisevasti, kun ikärakenne muuttuu. En tarkoita, että varusmiehet olisivat jotenkin kurittomia tai vastuuntunnottomampia, vaikka selvästi vallattomampia ovatkin. Toimintamallit muuttuvat iän myötä.

Ammattitaito. Armeijaa ja rauhanturvapalvelusta voisi karkealla yleistyksellä verrata kouluun ja työpaikkaan. Armeijassa opetellaan sotilaan tehtäviä. Täällä tehdään niitä. Suoranaisia taistelutaitoja ei toivottavasti koskaan tarvitse käyttää, mutta näkyy se ammattitaito muussakin. Jääkärijoukkue tekee sitä työtä, mitä se on varusmiespalveluksen ajan opiskellut. Muut rauhanturvaajat tekevät sitä työtä, jota he Suomessakin tekivät – tai jotain siltä pohjalta opittua työtä. Ilmapiiri on siksi itsenäisempi ja vastuuta kannetaan armeijaa näkyvämmin omista töistä.

Kuri. Armeijassa pidetään huoli, että kuri ja järjestys säilyvät. Ja kyllä siitä pidetään huoli täälläkin. Käyttäydymme suoraselkäisesti, esiinnymme siisteissä varusteissa parta ja tukka ajettuna, ja pyrimme antamaan asiallisen kuvan suomalaisesta sotilaasta. Ulospäin vaikutelma on sama kuin inttiaikaan, mutta metodi on erilainen. Yksittäisten henkilöiden tapa toimia porukan yhteiseksi hyväksi on suorastaan yllättänyt minut. Varsinkin vanhat konkarit tuntuvat olevan käsittämättömän epäitsekkäitä ja palvelualttiita. Täällä olosuhteet ovat aidosti haasteelliset. Jokainen tajuaa, että sooloilemiseen ei voi ryhtyä. Armeijassa se on paremmin mahdollista. Siksi selkeitä kurinpalautuksia tarvittaneen varusmiespalveluksessa enemmän. Vaikka kyllä sitä meilläkin tehdään, jos tarve vaatii. Ei ole toistaiseksi vaatinut. Huonosti toimivista jutuista huomauttaminen on tähän mennessä riittänyt. Toisaalta meillä on myös kokeneet johtajat. Varusmiesalikersantit saattavat joskus intoutua riehumaan ihan vain huutamisen ilosta. Täällä sellainen ei tulisi kuuloonkaan. Lisäksi täällä puhutellaan ihmisiä paljon useammin etunimeltä kuin armeijassa, jossa aina eriarvoinen ihminen oli ”herra kersantti” tai ”sotamies te”.

Toki sellainen pieni yksityiskohta erottaa armeijan ja tämän palveluksen, että meillä on aina aseen kanssa liikuttaessa kovat patruunat lippaissa. Armeija-aikana opeteltiin huolellista aseenkäsittelyä. Nyt se tulee mieleen luonnostaan.