Olen YK-joukoissa. Afganistanissa ja Kosovossa palvelevat rauhanturvaajat eivät ole. Alan asiantuntijoille tämä oivallus ei ole ollenkaan uusi, mutta minä tajusin asian vasta rotaatiokoulutuksessa. Kieleen on iskostunut ilmaus YK-joukot synonyymina rauhanturvatehtäville. Mutta se johtaa harhaan. Niistä kolmesta operaatiosta, joissa suomalaisia on mukana, vain tämä Tshad on oikeasti YK:n operaatio, ja sitäkin se on ollut vasta noin vuoden. Sitä ennen johtovastuu oli EU-joukoilla. Kosovo ja Afganistan ovat NATO-johtoisia.

Muiden operaatioiden taustalla olevat EUFOR, KFOR ja ISAF ovat sotilasorganisaatioita, jotka ovat YK:ta pienempiä ja monin osin joustavampia. Useampia rauhanturvakeikkoja tehneet palvelustoverit ovat puhuneet paljon YK:n eroista verrattuna muihin rauhanturvaoperaatioiden taustalla oleviin organisaatioihin. Minullahan on kokemusta vain tästä reissusta, mutta jotain ison organisaation kankeudesta on kyllä tullut jo huomattua. Ruokatoimitukset takkuilevat ja materiaalitäydennykset ovat muutenkin hitaita. Jotain sain maistaa tilanteesta jo silloin, kun saavuimme rotaatiolennolla pääkaupungista leiriimme. Silloin en tosin tajunnut suurempaa kuvaa. Kiiruusti aamu kuudelta painelimme N’Djamenan lentoasemalla todetaksemme vain, että YK:n lentoaikataulut eivät olleetkaan enää siihen aikaan samat, mitä oli ilmoitettu edellisenä iltana klo 21. Konkarit vain totesivat tyynesti, että tämä on tuttua YK-toimintaa.

YK tekee upeaa työtä ja sillä on hyvä imago. Mutta se on myös suuri ja raskas organisaatio, jolle tuota ikääkin on jo kertynyt. Kun yhtälöön vielä lisätään YK:n halu saada monien eri kansallisuuksien edustajia toimimaan yhteisissä operaatioissa, ei hommien sujuvuus ole parasta mahdollista luokkaa. Mutta tavoite onkin edustaa kansakuntia ja toimia sillä tavoin yhteiseksi hyväksi. Toimintatavat eivät voikaan olla esimerkiksi vain suomalaisille sopivia.

Eniten olen ihmetellyt juuri noita lentojärjestelyjä. Täällä lennetään leiristä toiseen pääasiassa YK:n lennoilla. En ole vielä onnistunut ymmärtämään, mikä etu on siinä, että lentoaikatauluja ei koskaan tiedetä aikaisemmin kuin edellisen päivän iltana. Ja sittenkin ne voivat vielä aamulla muuttua. Lentäminen vaatii valtavan työntekijäjoukon panosta, joten minun ymmärrykseni mukaan viimetipan toiminta lisää työtä tuhottomasti. Tosin tiettyyn rajaan asti kansainvälisyyden ja imagon näkökulmasta ymmärrettynä liike on tärkeämpi kuin päämäärä.

YK-lentotoimintaa kutsutaan pilkallisesti nimellä Maybe Airlines. Ehkä mennään, ehkä ei. Ja sitten kun mennään, niin säätämisen määrä on kiitettävä. Abecheen lähtiessäni turvatarkastukseen menivät ne, jotka halusivat. Jos olisin tajunnut, että ei ole pakko, niin en olisi suotta käynyt esittelemässä aseöljypulloja, jotka otettiin pois. Varsinkin kun takaisin tullessa meidät oikein tutkittiin metallinpaljastimen kanssa. Edelläni koneeseen meni irlantilainen sotilas rynnäkkökivääri kädessään. Perässä tuli monta suomalaista, joiden kohdalla käsikäyttöinen metallinpaljastin piippasi joka puolella asustetta. Mutta kukaan ei puuttunut asiaan millään tavalla. Pieni epäuskottavuus puski väkisin mieleen, jos kaikki laitteet oli hommattu vain näennäisen toiminnan vuoksi. Lääkintähenkilökuntamme ei aluksi päässyt edes lähtötarkistukseen, kun heille ei ollut tehty turvatarkastusta. Niinpä heidät laitettiin seisomaan pariksi minuutiksi ulos, jonka jälkeen he pääsivät sisään.

Lentojen plussaksi on kyllä sanottava, että kun säätämisistä päästään, lennot lähtevät kyllä lopulta aika tarkasti siihen aikaan, mikä lopulta on lähtöajaksi päätetty. Enkä minä edelleenkään marmata olostani täällä. Ruokaa saadaan, vaikka huolto-ongelmien takia välillä voi jotain lajiketta olla niukalti. Ja lentämiseen suhtaudun huumorilla. Lausahdukset ”tämä on Afrikka” ja ”anna Afrikalle aikaa” ovat oikein hyviä ohjenuoria. Ei pidä ottaa stressiä. Kirjoitankin edellä olevan tekstin siksi, että pieni organisaattori minussa välillä nostaa päätään, ja on syvällä sisimmässään iloinen, että kotimaassa asiat tehdään monissa suhteissa erittäin fiksusti. Eräs kaverini totesikin omien rauhanturvakeikkojensa summana: ”Ainakin kotimaataan oppii arvostamaan.”